Olen tottunut ajattelemaan, että koko "läntisen" yhteiskuntamme ympäristöä ja vähän kaikkea tuhoavat vaikutukset ovat johtuneet pitkälti siitä, että rahatalous nähdään itseisarvona, ei paremman elämän välineenä. Rahaa hankitaan, seurauksilla ja saavutuksilla ei lopulta ole väliä – siinä tämä ajatus lyhyesti kärjistettynä.

Olen tietenkin ollut väärässä. Tämä hahmottuu helposti, jos tarkastelemme rahan erilaisia merkityksiä.


1) Raha itseisarvona

Roope Ankalle raha on juuri tätä. Sitä haalitaan seurauksista piittaamatta. Ollaan valmiita vaikka poltattamaan alkuasukaskyliä, jotta rahasäiliössä pinta nousisi. Miten ja miksi kukaan voi suhtautua rahaan näin?

Raha edustaa tiettyä vapauden aspektia: valintojen mahdollisuutta. Mitä enemmän meillä on rahaa, sitä enemmän meillä on eräitä vapauksia. Jos olemme tarpeeksi rikkaita, pääsemme halutessamme vaikka avaruuslennolle. Jos rahaa on niukasti, rajoittuvat vapaudetkin: riittävän köyhällä ihmisellä ei ole vapautta esimerkiksi eettiseen kuluttamiseen. Jos haluamme maksimoida vapautemme, meidän on maksimoitava rahavaramme. Roope Ankka on lopulta kuin hivenen harhautunut sartrelainen eksistentialisti. Myös hänelle vapaus on lopullinen ja ylin itseisarvo.

Miten niin harhautunut? Nuukaillessaan ja rahaa kerätessään saituri jättää vapautensa käyttämättä. Hän jättää lopulta juuri ne asiat tekemättä, joihin raha antaisi mahdollisuuden. Hän on kuin eräät syrjäytyjät: töihin ei mennä eikä muitakaan sitoumuksia tehdä, jotta mahdollisuus impulsiiviseen toimintaan säilyisi. Lopulta syrjäytyjä mätänee kotonaan, koska muuhun ei enää ole mahdollisuuksia.


2) Raha vaihdannan välineenä

Suurimmalle osalle ihmisiä raha on pelkkä vaihdannan väline. Sitä hankitaan, koska sen avulla voidaan toteuttaa muita hankkeita. Voidaan vaikkapa matkustella ja ostaa kaikkea kivaa.


3) Raha merkityksettömänä, muiden ihmisten juttuna

Eräät eivät rahasta piittaa.  Muistelisin esimerkiksi Leena Vilkan kirjoittaneen, ettei häntä kiinnosta. Joku maksaa hänelle jotain, joku vie verot, palkkakuitteja ei jaksa tarkistella. Toisinaan tunnen ylpeää paremmuuden tunnetta, koska omakin asenteeni on tällainen. Olen rahan yläpuolella. Tämä asenne on tietenkin itsepetosta. Niin Leena Vilkka kuin minäkin tarvitsemme rahaa vaihdannan välineenä. Voimme olla siitä piittaamatta vain, koska meillä on sitä riittävästi. Saamme perustarpeemme tyydytettyä ja siinä sivussa jonkun muunkin tarpeen. Jos sekä jääkaappi että pankkitili olisivat tyhjät, alkaisimme kuitenkin oitis miettiä, mistä sitä rahaa saisi. Tämä kolmas suhtautumistapa ei siis ole todellinen vaan petosta , joten voimme jatkossa unohtaa sen.



Raha voidaan siis nähdä joko itseisarvona tai vaihdannan välineenä, usein tietenkin vaihtelevina sekoituksina näitä kahta.

Mutta kummasta ajattelutavasta syntyy alati kasvavan rahataloutemme tuhovaikutus?

Jos olisimme kaikki Roope Ankkoja emmekä käyttäisi rahaa kuin aivan välttämättömään, olisi tuhovaikutuksemme lopulta varsin rajallinen. Roope Ankka nimittäin voi lopulta rikastua ainoastaan tuottamalla hyödykkeitä niille, jotka niitä haluavat – niille, joille raha on sormien välistä valuva väline. Hän voi poltattaa alkuasukaskyliä vain välineajattelijoiden avustuksella.

Se, mikä planeettaamme tuhoaa, on nimenomaan kulutus, ei säästäminen eikä rahan haaliminen. Tuhovaikutus syntyy juuri siitä, että välinettä käytetään. Kassakaappiin suljetulla moottorisahalla ei metsiä hävitetä.

Planeettamme pelastamiseksi rahan itseisarvoa tulisikin siis entisestään korostaa. Aletaan säästellä. Ajatelkaapa, miten hienoa olisi olla miljonääri! Tai miljardööri! Voisi tehdä ihan mitä tahansa!

Sukan varteen!