Toivottavasti en toista itseäni. Ajatus on pyörinyt mielessäni pitkään, mutta tänään se putkahti taas pintaan, kun tapasin kaupungilla Sammalkiven Mikon. Hän oli havainnut suunnilleen saman kuin minäkin.

Nimittäin sen, että suomalaisten nuorten sekä nuorten aikuisten oleminen on tavattoman performatiivista. Koko ajan esitetään jotakin, ja varsin usein tulee vaikutelma, että esitetään amerikkalaista elokuvaa.

Ja tästä taas tulee vaikutelma (kuten muutamasta muustakin asiasta) että esimerkiksi sveitsiläisyyteen verrattuna suomalaisuus on jotenkin ohutta ja pinnallista.

Jos haluaa, sen voi toki nähdä myös joustavuutena.