Piti jo edellisessä sanojen voima -aiheisessa kirjoituksessa tilittää, etten enää ole kasvissyöjä. Kymmenisen vuotta olin. Periaatteenani oli, etten syö mitään, millä on joskus ollut naama, elleivät jotkut erityiset syyt jyrää säännön yli. Erityiseksi syyksi kelpasi esimerkiksi kohteliaisuus: jos jouduin tilanteeseen, jossa minulle oli erehdyksessä tehty liharuokaa (en ollut muistanut mainita rajoitteestani), söin hyvillä mielin, vegetarismistani edes kertomatta. Erityiseksi syyksi kelpasi myös nälkä tilanteessa, jossa ravitsevaa kasvisruokaa ei ollut tarjolla.

Tänne muutettuani jouduin entistä useammin tilanteisiin, joissa söin eläintä. Oli uusia ihmisiä. On vuoristomajoja, joilla tarjotaan vuorikaurista muttei vegevaihtoehtoa. On suomalaisia ystäviä, jotka kotimaahan palatessaan unohtavat makkaraa jääkaappiini. On ruokalajeja, joiden tuoteselosteesta ei saa tolkkua, ja jotka päälle päin näyttävät kasvisruoalta.

Pari kuukautta sitten havahduin todellisuuteen: olin jo jonkin aikaa syönyt eläimiä suunnilleen parin viikon välein. En enää voinut kutsua itseäni kasvissyöjäksi. Nyt tulen tilitykseni pointtiin. Se, että en voinut enää sanoa itseäni kasvissyöjäksi, vaan jouduin tunnustamaan olevani sekasyöjä, vaikutti käyttäytymiseeni. Tapahtui kategoriasta toiseen siirtyminen, identiteetin uudelleenmäärittely, jonka jälkeen olen pari kertaa jopa ostanut lihaa kaupasta (toki vain sellaista lihaa, jota myydään eläinystävällisesti tuotettuna).

Sanoilla on väliä. Ihmisten lokeroimisella on väliä.

Kuvitelkaa tähän väliin jonkinlainen aasinsilta. Tai kuvitelkaa mieluummin luonteva ja hyvin perusteltu siirtymä päivän aiheeseen.

Perjantaina kirjoittamani perusteella arvannette, että kannatan lämpimästi useita poliittisesti korrektin kielen tavoitteista. Ihmisten on saatava tasa-arvoista kohtelua ihonväristä, uskonnosta, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Ihmisten arvottava lokerointi triviaalein perustein on yksinkertaisesti typerää, jälkeenjäänyttä ja vahingollista toimintaa.

Poliittisesti korrekti puhe voidaan myös nähdä kauniina käyttäytymisenä: ei ihmisiä pidä nimitellä tavoilla, joista he eivät pidä.

Suhtaudun kaikesta huolimatta PK-kielen ohjelmaan ristiriitaisin tuntein. Jaan tavoitteet mutten ole ihan lopullisen vakuuttunut keinojen oikeutuksesta.

Nykyiset poliittisen korrektiuden vaatimukset ovat nimittäin myös vallankäyttöä: ne tulevat ulkopuoleltamme, eräästä isosta ja mahtavasta kulttuuri-imperialistisesta valtiosta. Rajoittaessaan kielenkäyttöämme rajoittavat PK-vaatimukset ajattelumme vapautta, ja tässä mielessä ne edustavat varsin pitkälle vietyä kontrollipyrkimystä ihmisistä. Se tekee meistä varovaisia. Se pitää meidät varpaillamme. Pidämme kielen keskellä suuta kun avaamme sen, niin että meistä tulee tyhjänpuhujia: arvolataukset karsitaan puheesta, konfliktit onnistutaan välttämään, asiat rullaavat omalla painollaan tai jonkun muun ohjaamana eikä kenellekään tule paha mieli.

Se on niin ristiriitaista. PK-kielessä on hyvää, ja siinä on pahaa. Siitä pystyy sanomaan jotain yleistä, kuten että se köyhdyttää kieltämme, mutta loppujen lopuksi kannanotot on tehtävä sana sanalta. Joudun tyytymään pariin hassuun esimerkkiin.

Milloin olette viimeksi kuulleet jonkun käyttävän sanaa: ”juoppo?” Minä en ole varmaan pariin kymmeneen vuoteen. Mistä tämän sanan kuolema puhekielessä johtuu tai mitä seuraamuksia sillä on?

”Juoppo” on moraalisesti arvottava käsite. Se painottaa ihmisen valinnan vapautta. ”Alkoholisti” sen sijaan puhuu sairaasta poloisesta. Alkoholismi on sairaus, ja kun siitä puhutaan, puhutaan ihan neutraalisti välittäjäaineiden, geenien, muiden riskitekijöiden ja sen sellaisen voimasta ohjailla ihmistä.

Juoppouden ja alkoholismin termistöillä on molemmilla mielestäni tarpeellinen käyttönsä. Jos pitäydytään pelkässä alkoholismissa, luovutaan vallasta ja vapaudesta . Vapaus hukataa, valta annetaan kemikaaleille tai ainakin niille ihmisille, joita deterministinen ja vaihtoehdoton puhe hyödyttää. Tästä syystä haluaisin kuulla sanan ”juoppo” hieman useammin.

Entäs sitten tämä pahamaineinen N-sana... Kiperä juttu. On PK-ihmisiä, jotka väittävät, että N-sana ei ole koskaan ollut neutraali ilmaus, vaan se on aina ollut alistamisen puhetta. Väitän vastaan. N-sanaa on käytetty monella neutraalilla tai jopa myönteisellä tavalla, joihin voi tutustua vaikkapa hieman vanhempaa kirjallisuutta (esimerkiksi Peppi Pitkätossua) lukemalla. Ja se, että N-sanan käyttökiellosta on tulossa kategorinen imperatiivi jopa siinä mitassa, että myös ikivanhojen kirjojen uusintapainoksista sana poistetaan, merkitsee kielellisen historiamme vääristelemistä. Suomalainen N-sana oli arvolataukseltaan toinen kuin amerikkalainen N-sana. Minun mielessäni se esimerkiksi herättää lähinnä myönteisiä mielleyhtymiä (esimerkkeinä Shaft ja sitten se tosi cool tyyppi Kovaa peliä Bostonissa -telkkarisarjassa).

Enää ei sanaa tietenkään voi noin vain käyttää, sillä sen arvolataus on muuttunut. Siitä on tullut amerikkalaisen N-sanan synonyymi. Se, mikä tässä kiukuttaa, on syntynyt vaikutelma, että N-sanan muuttuminen rumaksi sanaksi ei ymmärtääkseni lähtenyt afrikkalaistaustaisista ihmisistä, vaan kyseessä oli vaikuttavissa asemissa olevien hyvin tienaavien valkoihoisten ihmisten projekti. Jos silloin joskus 80-luvulla, kun sanan kriminalisointi alkoi, olisin kuullut vaatimukset afrosuomalaisten suusta enkä jonkun valkoisen sosiaalitieteen tohtorin suusta, ottaisin sanan kitkemisen kielestämme puhtaasti myönteisenä asiana. Välillä on kuitenkin sellainen olo, että tekisi mieli huutaa N-sanaa julkisella paikalla suoraa kurkkua mielenilmauksena kielivallankäyttäjiä vastaan.

Mutta tietenkään en huuda. En enää käytä N-sanaa, sillä se on nykyään haukkumasana. En pysty sitä enää neutralisoimaan, kun se kerran on pahoilla ajatuksilla saastutettu. Se on surullista.

Haluaisin käytettävän hieman toisenlaisia keinoja tasa-arvon lisäämiseksi kuin sanojen kieltäminen ja kielemme karsiminen. Parempi olisi, että ihmiset ajattelisivat, mitä sanovat, missä sanovat ja miksi sanovat, kuin että heiltä näitä ajattelemisen välineitä poistetaan. Eikö se olisi ollut toimiva vaihtoehto?

Olisi vain painotettu vanhaa nyrkkisääntöä: Ennen kuin kytket puheen päälle, tarkista että aivot ovat toiminnassa.