Perjantaina Sari Peltoniemi kertoi esityksessään, että joku (en-muista-kuka) oli kertonut, että jokaisella on joku yksittäinen ihminen, jolta on saanut kielen. Sarin tapauksessa se oli hänen enonsa.

Omalla kohdallani en uskalla sanoa niin vahvasti, että olisin saanut kielen joltakulta yksittäiseltä ihmiseltä. Tiedän kyllä, että äitini opetti minut lukemaan ja kirjoittamaan. Isäni luki minulle Mio, poikani Mion ja kertoi lonkalta joitain itse kehittämiään tarinoita.

Rakkaus kirjallisuuteen on kuitenkin aina liittynyt mielenmaisemassani kummitätiini Kirstiin. Muistan, miten hän luki lastenkirjoja minulle... ei, ei pelkästään minulle, vaan minun kanssani. Kirjojen lukeminen oli hänen kanssaan erityinen yhdessäolon muoto, ja tuntui siltä, että hän nautti noista hetkistä ja oli kiinnostunut noista lastenkirjoista yhtä paljon kuin minäkin. Aika pitkään sain häneltä syntymäpäivälahjaksi melkein aina kirjoja. Hän keskusteli kanssani kirjoista tavalla, jolla ei ehkä kukaan muu aikuinen keskustellut. Tärkeä juttu. Hän ei ole pelkästään kummitätini vaan kirjastotäti myös.

Niin. En osaa sanoa, keneltä sain kielen, mutta minulla on vahva tunne siitä, keneltä sain kirjallisuuden.