Tyttärelleni oli päiväkodissa luettu ääneen Kalevalaa, ei sitä koirien vaan oikeaa. En jotenkin olisi arvannut (Miksi en? Miksi tämä tuli yllätyksenä?), mutta luenta oli tehnyt suuren vaikutuksen: Kuvat olivat olleet pelottavia, mutta vain yksi lapsi oli alkanut itkeä. Vanha suomen kieli taas nauratti tyttöä vielä illallakin, ja hän halusi kuulla samaa kirjaa vielä iltasaduksi. Ja kappas, meiltähän löytyikin juuri samainen Björn Landströmin kuvittama versio.