Tätä aihetta olen sivunnut toisaalla pariinkin otteeseen. Sivutaan uudelleen.

Ainakin yksi hyvän taiteen kriteereistä on uudistavuus. Todellinen taideteos ei jätä vastaanottajaa juuri siihen tilaan, missä tämä oli taidenautintoaan ennen, vaan se tuo hänen maailmaansa jotain uutta. Tämä uusi on usein - joskaan ei välttämättä - vastahangassa vanhaan nähden.

Tältä pohjalta olen väittänyt ja väitän edelleen, että julkaistu kirjallisuus on useammin huonoa taidetta kuin hyvää, ja että aivan erityisen hyvä kirja todennäköisemmin hylätään kuin julkaistaan. Kustantajat nimittäin haluavat myydä kirjojaan, ja tätä ajatellaan jo ennen julkaisupäätöksen tekemistä. Kustantamon näkökulmasta kirja on - paitsi taideteos - tuote, jolla on oltava helposti luokiteltava kohderyhmänsä, ja kirjakaupassa on oltava valmiiksi hylly, jolla myydään samankaltaisia tuotteita.

Todella hyvä kirja ei kuitenkaan noihin lokeroihin mahdu, se kun ei pohjimmiltaan ole tuote vaan teos, ja todella hyvä teos on erilainen kuin muut.

Kun vielä kustannustoimittajakin on ihminen, herättää uusi ja erilainen hänessä ymmärtämättömyyttä, kummastusta, jopa muutos- ja muuta vastarintaa. Aivan kuten kenessä tahansa meissä.

Tästä syystä omapäisimmät ja hienoimmat taiteilijat jäävät ikuisiksi harrastelijoiksi. Heidän tekstinsä unohtuvat pöytälaatikoihin, kunnes ehkä joskus tekijän kuoleman jälkeen aika on kypsä ja nerous tunnistetaan.

Tätä myyttiä (samoin kuin vastahankamies-myyttiä) lähellä kulkee vaatimus, että Suuri Taiteilija ei tee asioita rahan vuoksi. Hänen ainoa työnsä ja kutsumuksensa on synnyttää taidetta.

Näinhän se menee? Katsotaanpa.

Cervantes, joka tunnetaan romaanitaiteen keksijänä, koki eläessään melkoista epäonnea. Hänen ensimmäiset kirjansa eivät myyneet, joten elääkseen hän toimi verovirkailijana (möi itsensä, kuten joku romantikko voisi sanoa). Lopulta tärppäsi: Don Quijote oli suurmenestys heti ilmestyessään! Cervantes itse ei ymmärtänyt, mitä oli tehnyt, vaan arvosti enemmän vanhanaikaisempia, perinteiseen sitoutuneita teoksiaan. Taloudellisesti hän ei tosiaan menestynyt, koska oli myynyt kirjansa oikeudet, mutta ainakin hänen bestselleriään ymmärrettiin.

Samoin ymmärrettiin Mozartia.

Ymmärrettiin myös Dostojevskia, joka sivumennen sanottuna teki töitään melkoisen taloudellisen paineen vauhdittamana. Pelurit esimerkiksi syntyi käsittämättömällä vauhdilla kustantajan vaatimuksesta.

Shakespeare, kuten pari päivää sitten mainitsin, oli itse teatteriyrittäjä, menestyi alalla erinomaisesti ja kuoli rikkaana.

Esimerkkejä voisi luetella koko päivän, mutta jääköön tähän. Eiköhän pointti kuitenkin ole selvä: suuren taiteen ei tarvitse olla muodoltaan niin käsittämätöntä, ettei sitä lainkaan ymmärrettäisi. Itse asiassa, jos kirja tai muu taideteos nähdään viestinä, kommunikatiivisena tekona, on se yksinkertaisesti epäonnistunut, mikäli kukaan ei sitä ymmärrä tai tahdo edes nähdä. Yksinpuhelua raitiovaunussa. Kyllä kirjailijan on ainakin yritettävä kirjoittaa sellaista tekstiä, että se löytää lukijoita.

Lisäksi suuren taiteen takana voi olla myös taloudellisia vaikuttimia. Muun väittäminen on haihattelua.



Noin. Olen paloitellut Suuren Taiteilijan ja sullon kappaleet mustaan jätesäkkiin. Nostan säkin selkääni ja voi Luoja, miten se painaa. Onneksi hän sentään oli nälkiintynyt ja kuihtunut eläessään. Heitän säkin auton takakonttiin, jonka olen valmiiksi vuorannut sanomalehdillä siltä varalta, että säkki vuotaisi.
    Käyn vielä kurkistamassa sisälle hökkeliin.
    Miten avaraa, miten vapaata ja raikasta! Enää kenenkään ei tarvitse olla sellainen tai tällainen, vaan voimme tehdä mitä haluamme, roolit on tarkoitettu rikottaviksi. Hymyilen onnellisena, ja palaan autolle.
    Huristelen syrjäiselle metsätielle, käännyn vielä pienemmälle tielle ja ajan sen päähän. Pysäköin auton kääntöpaikalle ja avaan takakontin. Nostan säkin selkääni ja alan tarpoa kuraista, vajottavaa polkua pitkin. Vesi tihkuu kenkieni saumoista sisään, suopursut tuoksuvat.
    Aivan kuin jokin liikkuisi selkääni vasten. Ei voi olla. Tapoin hänet varmasti.
    Taas! Jukka, kokoa itsesi, hän ei voi liikkua!
    Siinä. Suolampi. Heitän säkin kuvotusta tuntien veteen ja katselen. Se ei vajoa. Sisällä on liikaa ilmaa.
    Se ei vajoa!