Derivoinnilla tarkoitamme systemaattista harhailemista maantieteellisessä tilassa, jonka aikana eksytään ja tarkkaillaan ympäristöä uudesta vinkkelistä ja tutkitaan ympäristön ja psyyken välistä vuorovaikutusta. Erilaisia derivointimenetelmiä ovat kehitelleet dadaistit, surrealistit ja erityisesti lettristit ja situationistit.




Retkikuntamme koostui kahdesta jäsenestä: Mikko Sammalkivestä ja tämän tekstin kirjoittajasta. Starttasimme aamulla 21.1.07 Geneven Bellevuesta ja suuntasimme Enontekiöön. Paikansimme itsemme nopeasti Keräs-Siepistä ja lähdimme nousemaan kohti Mäkivaaran lakea.


Mäkivaara Keräs-Siepistä nähtynä.

Nousu osoittautui vaikeammaksi ja vaarallisemmaksi, kuin mitä kartta antaoi ymmärtää. Jouduimme turvautumaan käsiimme jyrkässä ja rapautuneessa, kevyen lumen liukastamassa maastossa. Karttaan merkitty polku oli lähinnä porojen jättämä kevyt ura, mutta katosi maastossa siinä missä pitikin.



Retken alkuvaiheessa Mikkoa vielä hymyilyttää.


Saavutimme tunturin laen täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Taustalla siintää Könkäsenjärvi.

Harkitsimme seuraavaksi Raijanselän huiputtamista, mutta maasto houkutteli oikaisemaan suoraan Pikkupaljasta ja Isopaljasta kohti. Pohdimme pelottavaa mahdollisuutta: Mitä, jos eksymme ja palellumme kuoliaaksi? Mitä ajattelee ranskalainen vaeltaja, joka löytää jäätyneet ruumiimme kuusen alta istumasta, Hetta-Outtakan ulkoilukartta käsissämme?

Pikkupaljakselle saapuessamme meitä kohtasi kauhea näku. Tunturin koko kaakkoisrinne oli tuhottu! Kaunis luonto oli raivattu laskettelukeskukseksi. Tätä Mikko ei enää kestänyt, vaan menetti täysin elämäntahtonsa. Ei siinä muu auttanut, kuin haudata hänen jäänteensä routaiseen maahan, kivien alle, jotta villipedot eivät söisi (olimme hetkeä aiemmin nähneet suden jälkiä). Jätin hänen reppunsa hautapaikan merkiksi.

Niin runollista: Ystäväni Sammalkivi sammaleisten kivien syleilyssä, omiensa joukossa.




Pahaa jälkeä tekee turismiteollisuus.