3. Jumalasta Hyvä

Ihminen on hullu muttei tyhmä. Mielettömästäkin maailmasta löytyy lainalaisuuksia. Kasteltu pelto tuottaa parempaa satoa kuin kuivumaan päässyt. Toisten ihmisten seurassa on helpompi elää, jos ei lietso tarpeettomia konflikteja. Arkaaisen absurdintajun rinnalle alkoikin jo esihistoriallisella ajalla rakentua järkevän ajattelun perintö, erilaisia käsityksiä siitä, miten elämästä voidaan saada mahdollisimman kiva ja helppo.

Onnistuneet kokeilut luonnon valjastamiseksi ja ihmisten välisen sopuisan yhteiselon saavuttamiseksi johtivat nopeasti kuvitelmaan, että maailma kokonaisuudessaan olisi jokseenkin hallittavissa ja järkevä. Olevan kanssa voitiinkin tehdä sopimuksia, joiden noudattaminen johti palkintoon ja rikkominen rangaistukseen. Jos hoidat peltoasi hyväksi katsotuilla menetelmillä, saat palkkiosi. Jos syljet naapureidesi kasvoille, saat nyrkistä.

Jumala olevan kuvana alkoi saada ennustettavia piirteitä. Hänen kanssaan saattoi päästä sopimuksiin ja Hänen antamiinsa lupauksiin alettiin luottaa. Tämä johti siihen, että Hän alkoi menettää inhimillisyyttään ja liueta etiikkaan, yhdentyä Hyvän käsitteen kanssa. Kehityskulku ei ollut tyypillinen pelkästään JHVH:lle, vaan myös kreikkalais-roomalaiset jumalat kokivat saman muutoksen sekopäisistä mahdeista kohti eettisiä lakeja.

Eettinen jumala on tietenkin jotenkin ymmärrettävissä, haltuun otettavissa. Lait, joita Jumala määrää ja noudattaa, sitovat, mikä antaa pohjan moninaisille teologisille pohdinnoille. Tämä pohja on kuitenkin hyllyvä suo, jolle astuva unohtaa sen, mikä Jumala pohjimmiltaan on: kuva absurditeetista.

Hyvään Jumalaan uskova sivuuttaa myös syntiinlankeemuskertomuksen tärkeimmän viestin: tietäminen – ymmärtäminen – on lankeamista, joka suistaa eroon totuudesta.


4. Teologian eksytys

Kreikkalaista kantaa oleva sana teologia muodostuu kahdesta osasta: ”theos” merkitsee jumalaa, ”logos” järkeä tai sanaa. Niin järki kuin sanakin (jälkimmäinen edustaa käsitteellistä ajattelua, käsittämistä, käteen eli hallintaan ottamista) ovat epäonnistumaan tuomittuja tapoja lähestyä absurdia. Niin on myös tämä kirjoitus.

Raamatun teksteihin tai traditioon nojautuvat pyrkimykset kuvata Käsittämätön kolmipersoonaisena tai persoonallisena ylipäänsä, hyvänä, kaikkitietävänä tai ihan minä tahansa ovat tuomittuja epäonnistumaan. Absurdia ei voi ymmärtää minään muuna kuin ymmärrettävyyden negaationa.

Raamatun teologinen – langennut – aines on sitä runsaampaa, mitä uudemmista teksteistä on kysymys. Siitä huolimatta opinrakentaja Paavalikin, toisin kuin useimmat seuraajansa, näkee olevansa harharetkellä. Platonia mukaillen hän toteaa (Jumalan) hulluuden (ihmis)järkeä suuremmaksi.
 
Tästä kaikesta huolimatta en näe teologiaa tai sen pelkästään vahingollisena hankkeena. Onhan se tuottanut niinkin relevantteja hankkeita kuin vaikkapa tunnettu yritys selvittää, montako enkeliä mahtuu tanssimaan neulankärjellä. Jo kysymyksenasettelu on ihailtava: järjettömyys on ilmaissut itsensä.


Tulossa: Hyvä ja huono usko