Se elokuvakässärin alkuvaihe, josta olen maininnut. Hyllytettiin hyvässä yhteisymmärryksessä.

Nostan esille yhden ongelman, joka ideaani vaivasi: se oli liian tavanomainen. Tähän oli johtanut muun muassa se mielikuva, mikä minulla oli kotimaisesta elokuvasta yleisellä tasolla, ja siitä edelleen johdettu ajatus siitä, mitä elokuvayhtiöt kenties haluaisivat ja uskaltaisivat jatkossakin tehdä. Jo ensimmäisessä tapaamisessani tämän ajatuksia tursuavan, ennakkoluulottoman ja uutta hakevan tuottajan kanssa tajusin tehneeni arviointivirheen.

Jälkiviisaasti ajatellen: olin sortunut kohderyhmäajatteluun ja yritin kirjoittaa valmiiseen lokeroon. Iso virhe. Paitsi että jatkossa tiedän taas paljon paremmin, mitä teen.