Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) on tehnyt lakialoitteen jäänaskalien määräämisestä pakollisiksi varusteeksi jäällä liikuttaessa. Lakialoite näyttää silmissäni lähinnä demariparodialta, mutta minkäs teet, totta mikä totta jälleen kerran.

Kiljunen kirjoittaa eduskuntatalon käytävillä käymistään keskusteluista muun muassa näin:

Mutta, mutta. Pitääkö kaikista asioista säätää laki? Eikö kansalaisvalistus riittäisi? Ja pitäähän ihmisiin itseensä myös pystyä luottamaan.

Minulla oli vasta-argumentti: jos tällä lakialoitteella pelastetaan yksikin ihmishenki, niin se on vaivansa väärtti.

"Jos pelastetaan yksikin ihmishenki" tuntuu usein riittävän perusteluksi aivan mihin tahansa. Mutta riittääkö se? Onko elämä niin paljon pyhempi asia kuin esimerkiksi vapaus, että yhden pelastamiseksi voidaan viittä miljoonaa muuta komennella aivan miten tahansa?

Miksi samaa perustelua ei käytetä esimerkiksi yksityisautoilun tai polkupyöräilyn kieltämiseen? Tai miksi emme määräisi liukuesteitä ja kypäriä pakollisiksi talvella kävellessä? Miten monta ihmishenkeä näillä uudistuksilla pelastettaisiinkaan?

Järkevä ihminenhän käyttää jäänaskaleita jäällä liikkuessaan muutenkin, retkiluistelja Heli Järvinen (vihr.) valistaa Kiljusta mutta taipuu lopulta, kun Kiljunen lyö pöytään lopullisen, kaikkein vahvimman argumenttinsa:

    Kaikkien on toimittava samoin.

Siinä se tuli.

Kuinkahan monta ihmishenkeä tässä itsemurhaajien maassa pelastaisimmekaan, jos kaikkien ei aina tarvitsisi toimia samoin? Lakkaisimme painostamasta ja ahdistamasta, kun jonkun elämäntapa ja valinnat eivät olekaan tismalleen samanlaiset kuin omani?

Ei ainoatakaan. Yhtäkään ihmishenkeä ei lopulta pelasteta. Kiljusen ensimmäinen argumentti oli kerrassaan väärä. Tärkeämpi kysymys olisi:

Millaista haluamme elämämme olevan, ennen kuin sen menetämme?
Miten meillä olisi täällä mahdollisimman kivaa?