Täytin tänään 37 vuotta. Se on jo melkein neljäkymmentä. Melkein neljäkymmentä! Olen siis suunnilleen keski-ikäinen, kohta elämäni ehtoopuolella.

Se on jotenkin outoa. Mieli tuntuu takertuneen nuoruuteen, opiskeluaikoihin, äänekkääseen keskeneräisyyteen. Jos toinen jalkani onkin haudassa, on toinen vielä jossain menneisyydessä identiteettikriisien, intohimon ja intensiteetin maailmassa. (Keskijalka: tässä.)

Jo pitkään olen elänyt rappioelämää: Milloin mikäkin nivel kipeänä. Vammat eivät enää parane itsestään. Selkä jumissa. Hämäränäkö heikentynyt, yöllä ei ole kiva autoilla. Fysiikka pettää hitaasti mutta vääjäämättä; gravitaatio, viholliseni.

Kuolema lähestyy laahaavin askelin.