Messujen häly alkaa hiljalleen vaimentua päässäni, ja saavutan taas mukavan asennon hitaudessa.

Mitä siellä messumatkalla tapahtuikaan? Samin kanssa junailimme Turkuun ja pokkasimme kunniamaininnan. Kannustava palaute on aina tarpeen. Sami lähti takaisin Helsinkiin, minä jäin hengailemaan ja suunnittelemaan illanviettoa.

Olin nähnyt päiväunia hiljaisesta hostellihuoneesta, jonne vetäytyisin kaikessa rauhassa lueskelemaan illallisen jälkeen. Päätäkin särki ihan vietävästi. Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin toiminnanjohtajan hymy vaikutti kuitenkin jotenkin ovelalta ja ilkikuriselta, ja oveluus ja ilkikurisuus vetoavat minuun aina. Lähdin siis sinne, minne kaikki muutkin (Terhi Rannela, Sari Peltoniemi, Kirsti Kuronen, Aino Havukainen, Sami Toivonen ja niin edelleen, ja niin edelleen): kuuntelemaan pumppua nimeltä Nyrok Dolls.

Kannatti. Hieno ja viihdyttävä keikka. Ja ihmisten ajoissa! Pääsin nukkumaan jo ennen puolta yötä.

Miksi kaikki muut bändit aina vasta aloittavat silloin, kun ihmisten pitäisi mennä nukkumaan? Arvaan, että asialla on jotain tekemistä alkoholin myyynnin kanssa.

Päivän havainto: Lähes kaikki kirjailijat hierovat hartioitaan ja vääntelevät niskaansa alituiseen. Ammattitauti. Pitäisi minunkin ostaa työpöytä, jossa olisi sellainen näppäimistötaso erikseen.

Lauantain ohjelmassa oli ensinnäkin maisemissa roikuskelua. Messukeskuksen kaiuttimien ristitulessa ja ihmisten tungoksessa jopa ei-minkään tekeminen rasittaa. Vaikka pientähän se kai on Helsingin kirjamessuihin verrattuna.

Sitten: action!
Anu Holopaisen johtama paneelikeskustelu myyteistä ja taruista. Mukana myös Sari Peltoniemi, Ilkka Auer ja Paula Havaste. Meni ihan mukavasti, vaikka jälkikäteen mietin, miten paljon paremminkin olisin itseäni voinut ilmaista. Ehkä joistakin esille tulleista kysymyksistä pitää vielä kirjoittaa.

Haastattelun jälkeen hyppäsin junaan, ja täällä sitä ollaan.

Ihmiset ovat kivoja, etenkin kaikki tässä tekstissä mainitut, ja sosialisointi on kivaa, mutta, miten se sanonta meneekään?


Koti, makea koti.