Kirjan ostaminen voi olla yllättävän pienestä kiinni. Esimerkiksi Pulkkisen Raja sai jäädä kirjakauppaan, kun satunnainen ja ympäristöstään irrotettu lukunäyte kirjan keskeltä vaikutti nololta. Sen sijaan Jeff Longin Seinämä läpäisi satunnainen otos -testin kirkkaasti, vaikka suhtauduin kirjaan ennakolta hyvin kaksijakoisesti. Aihe veti minua puoleensa kuin magneetti, mutta samalla pelkäsin sen olevan kevyttä ajanvietehöttöä, jollainen saa minut useimmiten pitkästymään. Lisäksi kiipeilykuviot romaanikirjallisuudessa on varsin usein kirjoitettu vähän miten sattuu, lähinnä väärien mielikuvien varassa, eikä sellaista ole koskaan kiva lukea.

Riski kannatti ottaa.


Jeff Longin kiipeilyllinen CV on varsin vaikuttava. Hän tietää, mistä kertoo, ja on kirjoittanut ennen Seinämääkin kaksi kiipeilyromaania (Angels of Light ja The Ascent). Niin henkilöt ja ympäristö kuin tarinakin elävät, tuntuvat monessa suhteessa tosilta ja tutuilta. Long kuvaa, paitsi yksittäistä nousua, myös kiipeilykulttuuria ja sen kehitystä niin, että kirjan sisään on helppo mennä. Eläydyin ja jännitin, parhaissa paikoissa niin, että kämmenet hikosivat.

Banffin vuoristokirjallisuuspäivillä palkittu Seinämä sijoittuu big wall -kuvioihin El Capitanille. Kaksi veteraanikiipeilijää lähtee verestämään muistojaan ja taistelemaan vanhenemista ja surua vastaan kauan sitten ensinousemalleen reitille, mutta koko matka alkaa näyttää kirotulta, tarina kehittyy hiljalleen kauhukertomuksen  tai kummitusjutun suuntaan. Rakenne toimii hienosti: viimeiset sivut sitovat kaikki langat yhteen, ja aiempien kohtauksien, yksittäisten lauseiden ja päähenkilön luonteenpiirteiden merkitykset avautuvat kuin nyrkin iskusta.

Tällaisen teoksen suomentaminen lienee ollut ei-kiipeilijälle jonkinmoinen haaste. Einari Aaltonen on kuitenkin suoriutunut tehtävästään varsin hyvin. Alan termeille on löytynyt suomenkieliset vastineet, tässä on päästy kauas niistä kirjoista, joissa puhutaan "jääkengistä" tai "jääpiikeistä". Alan jargonin vivahdeasteikot ovat kuitenkin jääneet löytämättä: slangimaiset ilmaisut ja vähän virallisemmat termit esiintyvät tekstissä tasapainottomasti, kaunista tyyliä muodostamatta. Tämä on toki ymmärrettävää ja anteeksiannettavaa tilanteessa, jossa suomentaja ei puhu kiipeilyjargonia äidinkielenään.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta kovasti. Kiipeilyfiktion aatelia. Suosittelen.

(Yksi triviaali moite kuitenkin. Toisen luvun alussa on virke: "Neljä litraa vettä painaa vähän alle neljä kiloa ja hän kantoi kymmentä neljän litran pulloa kuin mikäkin teini." Mitä hittoa? Kenelle kirjailija oikein kertoo noin triviaalia tietoa kuin veden painoa? Ai niin... amerikkalaisille. Niillä on niitä paunoja ja gallonoita. Minun puolestani tuon lauseen olisi saanut suomennettaessa lakaista surutta maton alle.)