Muutama päivä sitten kivimuurit kuhisivat sisiliskoja. Siellä missä niitä on, niitä on sadoittain. Lähimetsästä pääsimme jo poimimaan ensimmäiset karhunlaukat – nam!
Kävimme eilen Mikon kanssa Juralla. Aina tuntureilla käydessäni minua mietityttää, miten järkyttävä talvi tämä on ollut alueen taloudelle. Monet kylät saavat melkoisen osan toimeentulostaan hiihtoturismista, ja tämä on ollut katovuosi.
(Ekskurssi
Muistaako joku, milloin viimeksi on ollut ihan tavallinen vuosi? Jo muutaman vuoden ajan on ollut pelkästään äärimmäistä: on nähty poikkeuksellisen kylmiä, poikkeuksellisen lämpimiä ja poikkeuksellisen pitkiä talvia. Samoin poikkeuksellisen pitkiä, poikkeuksellisen lämpimiä ja poikkeuksellisen kuivia kesiä, ja niin edelleen.
Onko joskus edessä aika jolloin vanhat ukot kaivelevat perimätietojaan ja päivittelevät: "Näin tavallista vuotta ei ole nähty miesmuistiin!"
Miksi pitää olla niin, että politiikassa ilmastomuutokseen on käytännössä reagoitu vasta nyt, kun kurat ovat housuissa, vaikka ilmastotutkijat nostivat aiheen julkisuuteen jo kaksikymmentä vuotta sitten?)
Onko joskus edessä aika jolloin vanhat ukot kaivelevat perimätietojaan ja päivittelevät: "Näin tavallista vuotta ei ole nähty miesmuistiin!"
Miksi pitää olla niin, että politiikassa ilmastomuutokseen on käytännössä reagoitu vasta nyt, kun kurat ovat housuissa, vaikka ilmastotutkijat nostivat aiheen julkisuuteen jo kaksikymmentä vuotta sitten?)
Vanhat tutut Juran maisemat saivat uutta potkua, kun osuimme lumiukkosmyrskyyn. Välähdyksiä ja jyrinää. Raju tuuli pieksi kasvojamme märällä lumella niin, että näkö meni hetkessä tukkoon. Jos sohjon peittoon menneet lasit otti pois silmiltä, pisteli päin näköä lentävä lumi niin, että silmät oli puristettava kiinni. Olimme puolisokeita eikä pilvien ja pyryn sisällä vallitseva hajavalo yhtään helpottanut maastonmuotojen näkemistä. Alas piti laskea lähinnä tuntoaistin varassa.
Hyvä meininki!
Kommentit