Eilen illalla lapsemme alkoi ulkoleikeissä voida pahoin ja valittaa päänsärkyä. Siihen asti kaikki oli näyttänyt aivan tavalliselta ja virkeältä. Iltapalalla hän oksensi. Ensiksi arvelimme, että kyseessä on mahatauti, mutta kun hän tuntia ennen aikojaan halusi nukkumaan, kysyin, oliko sattumalta lyönyt päätään mihinkään. Oli. Oli leikin tiimellyksessä törmännyt puuhun päiväkodissa ja kaatunut, ja sen jälkeen oli huimannut tai pyörryttänyt. (Oli kuulemma tuntunut samalla tavalla painavalta kuin lentokoneen lähtiessä.) Päiväkotitäti oli kysynyt, sattuiko, ja lapsi oli vastannut, että kaikki oli hyvin. Niinpä aivotärähdys huomattiin vasta seitsemän tunnin viiveellä, mikä vähän harmittaa, kun tietää, että jälkiseuraamusten todennäköisyys kasvaa, jos tärskyyn ei suhtauduta lepäillen.

Se oli tytön kolmas aivotärähdys. Toivottavasti viimeinen.

Tänään hän voisi olla taas päiväkodissa, mutta kun siellä on aika kognitiopainotteinen ilmapiiri, ja kun aivojakin pitäisi nykytietämyksen perusteella lepuuttaa tämmöisissä tilanteissa, niin tyttö on nyt kotona. Tänään en siis kirjoita tämän enempää. Ohjelmassa leppoisaa lukemista ja askartelua.