Myös Lasisilmässä kerrotaan tarinaa, ja kuten Muumimamman vaarallisessa nuoruudessa, myös Lasisilmässä tarina on osittain reaktiota sitä seuraavan yleisön reaktioihin ja odotuksiin, niin todellisiin kuin kuviteltuihinkin.

Lasisilma.jpg

Tarina kulkee muutamalla tasolla. On Lähiö-niminen saippuasarja, jota käsikirjoittaa käsikirjoittajatiimi, jonka elämää kirjoittaa Ansa (ja mahdollisesti muita), joka taas on Johanna Sinisalon kirjoittama henkilö. Pääjuoni asettuu Lähiön käsikirjoittajatiimin tasolle, joka alkaa pelottavalla sekoittua pohjimmaisen tason, jatkuvajuonisen televisiosarjan kanssa. Tästä syntyy psykologinen trilleri, joka suurimman matkaa vetää mukanaan kuin juna: ahmintavaihde päällä.

Lukijaa koukutetaan ensisijaisesti kahdella konstilla. Ensinnäkin tuleva ennakoidaan, kerrotaan, mitä tuleman pitää mutta riittävän epämääräisesti, jotta lukijaa alkaa kutkuttaa, miten aavistukset toteutuvat. Toinen koukku on epätietoisuus siitä, miten pitkälle kertojan elämää manipuloiva mielipuoli on valmis menemään. Tuleeko tässä vielä ruumiita?

Tarinan jyrätessä niin Ansa kuin kirjoittajatiimiläisetkin availevat lukijan silmien eteen niitä keinoja, joilla hänet pidetään imussa mukana. Teos ikään kuin kertoo itsestään. Lasisilmä onkin, paitsi jännittävä ja viihdyttävä, myös rakenteellisesti kiehtova kirja.

Kaikkein eniten tässä kuitenkin tekisi mieli analysoida sitä, mistä siinä kertomuksessa onkaan kysymys. Mitä kirjassa lopulta tapahtui? Samalla tätä mielitekoa pitää suitsia, jotten pilaisi kenenkään jännitystä ja lukuiloa. Totean vain, että loppuratkaisusta jäi jotenkin tyytymätön olo. Tuntuu, kuin sen tarjoama selitys vaatisi selittelyä ja himppasta enemmän hyvää tahtoa mennäkseen läpi. Mutta samalla tulee vaikutelma, että jutun ongelmallisuus on joko huomattu kirjoitettaessa tai sitten se on suorastaan tarkoituksellinen efekti; sen verran paljon tarinoiden uskottavuutta romaanin dialogeissa käsitellään. Kirjan loppupuolelta poimimani Tarun lausuma sanonee asiasta jotakin:

"Eihän täs lajityypissä tarvii olla uskottava, eihän mikään mikä tällasessa sarjassa tapahtuu, oo ikinä lähimainkaan todennäköistä. Riittää, että se on mahdollista."

Riittääkö? Tätä jäin miettimään ja selittelemään ratkaisua mielessäni. Ja jotenkin tämä häiritsevyys, se, etten aivan osaa sanoa, pitäisinkö itseäni petettynä vai en, puhuu kirjasta hyvää.