Puolisen vuotta sitten tässä blogissa keskusteltiin kokeellisen taiteen motiiveista. Jotkut olivat sitä mieltä, että motiivina on ensisijaisesti näyttämisen tarve; jotkut sitä mieltä, että kyse on ennen kaikkea huvittelusta, leikistä. Itse kuuluin – ja kuulun – jälkimmäiseen ryhmään.

En nyt enää jaksa argumentoida aiheesta vaan menen asiaan.

Lapsiperheissä lienee varsin tavallista, että kodista löytyy installaatioita. Materiaaleja ja esineitä on hyödynnetty luovalla tavalla, ja installaatiot muistuttavat moderneja taideteoksia. Taideteoksista ne eroavat motiiviensa puolesta: lapsen luomat asetelmat eivät usein ole lainkaan kommunikoiviksi tarkoitettuja. Ne eivät ole viestejä vaan puhdasta luomista päähänpiston tai pitkästymisen johdosta. Jos löytäjä tarkastelee niitä avoimin silmin, on niissä jotakin viehättävää ja hämmentävää, ne on kuitenkin mahdollista nähdä tahattomina viesteinä. Löytämisen kokemuksessa välittyy kuin välittyykin jotakin asetelman rakentajan mielestä.

Olen alkanut arkistoida näitä "teoksia" kameralla.


V. Laajarinne: Nimetön 1 (25.5.07. Pesupallo, vessapaperi, vesi)



V. Laajarinne: Nimetön 2 (26.5.07. Työpöydän alarakenteet, pyykinkuivaustelineestä irrotettu muovitus)



V. Laajarinne: Nimetön 3 (5.6.07 Pyykkipojat pesukoneella)