Törmäsin toiseenkin entiseen oppilaaseeni.

Muistan, miten vanhempainillassa hänen vanhempansa kertoivat, että olivat vähän yrittäneet toppuutella tytön matikkainnostusta. Että kyllähän niitä kymppejä nyt tulee, mutta jossain vaiheessa matematiikka muuttuisi tytölle liian vaikeaksi. Pojat nyt vain ovat siinä lajissa parempia.

Syntyi vaikutelma, että he olivat ihan vastaanottavaisia ja jopa iloisia kuullessaan olevansa väärässä.

Nyt tuo tyttö opiskelee TKK:ssa.

* * *

Ja nyt, kun kerran olen päässyt koulumuisteluihini kiinni, niin jatketaan samasta aiheesta.

Yksi hienoimmista asioista, joista sain nauttia opettajan työssä, oli se, että sain työskennellä niin lahjakkaiden ihmisten kanssa. Siinä oli jotain sykähdyttävää, kun pystyin päivittäin kohtaamaan erinäisiä kirkkaasti itseäni älykkäämpiä monilahjakkuuksia, joilla parhaassa tapauksessa oli sosiaalisia taitojakin vaikka toisille jakaa. Ymmärsin ja osasin lähes kaikkea paremmin kuin he, mutta ymmärtämykseni oli pelkästään iän ja kokemuksen suomaa etumatkaa. Se teki iloisella tavalla nöyräksi. Tunsin itseni etuoikeutetuksi, kun sain hetken aikaa toimia heidän opettajanaan.

Usein sitä miettii: mitä heistä on tullut ja tulee?

* * *

Toissapäivänä pääsin muuten sijaiskeikalle vanhaan kouluuni. Ensin filosofiaa aiheesta taide ja tieto, sitten matematiikkaa, rationaalifunktioiden supistamista. Välissä kaksi hyppytuntia, joiden aikana pääsin sosialisoimaan vanhojen kollegoideni kanssa. Laatuaikaa koko työpäivä. Paljon asioita ja ihmisiä, joita olen ikävöinyt.

Vaan enpä ikävöisi, jos joka päivä pitäisi käydä. Tällaisella pikavisiitillä pääsin vähän niin kuin napsimaan rusinat pullasta.