Leikimme kaatuneen käkkyrämännyn rungolla kotia. Taivas on täynnään jotain höytyviä, ties minkä kasvin siemeniä. Monet monituiset vuodet nuo höytyvät edustivat vapauden lähestymistä, kesäloman alkua, ja äkkiä minua alkaa ahdistaa.

En todellakaan pääse vuorille enää tänä vuonna.
En todellakaan kävele pilvien yllä.

Puut ja talot puristavat horisontin liian liki. Maailman laitaa pystyy melkein koskettamaan.

Niin pientä, niin lempeää.

Kesyttämätön luonto sisässäni tahtoo kesyttämättömään luontoon ulkonani. Pieneksi suuren keskelle. Väkevien luonnonvoimien ääreen. Fyysiseen maisemaan.

Ruumiillinen pahoinvointi.

Jatkan, keskityn, se menee ohi.
Leikin kotia.