Kävin tyttäreni ja hänen kummitätinsä kanssa mustikassa. Istuimme sitten jossain vaiheessa evästauolle penkille.

Penkin takana lojui vanha kolmioleipäpakkaus, joka oli täynnä... jotain oliivin kokoisia mustia... palleroita. Kiiltäviä, märkiä, liemessä. Mitä lie yökötyksiä. Mustapalleroita?

Unohdimme. Söimme. Paitsi että tyttäreni ei unohtanut, vaan jossain vaiheessa ilmoitti: ”Mä tiedän, mitä tuossa purkissa on. Tuommoisia mustia kuoriaisia.”

Katsoimme. Rasiaan oli jonkin hajun houkuttelemana kömpimässä uusi metsäsittiäinen, ja sillä hetkellä näimme, että siitä tosiaan oli kysymys.

Pakkauksessa oli kaksi desilitraa hukkuneita sittiäisiä.
Outo, levoton näky.


Kaadoin sisällön maahan, jotta uhreja ei tulisi enempää. Löyhkä oli tavaton. Älkää, ihmiset, heitelkö niitä roskianne joka paikkaan. Jos jaksaa kantaa täyden leipäpakkauksen metsään, sen jaksaa kantaa tyhjänä poiskin.