Kuuntelen autolla ajaessani (mikä on sinänsä paheksuttavaa toimintaa) rokkipainotteista radiokanavaa nimeltä Couleur3. Aina silloin tällöin kaiuttimista särisee jossain määrin goottivaikutteinen kappale; naisääni laulaa ranskaksi jotain, josta en saa mitään selvää. Olen onnistunut poimimaan laulun seasta vain muutaman sanan, sellaisia kuin "octobre" ja "pommier", jotka eivät Googlessa johda yhtään mihinkään.

Säröisät bassokuviot muistuttavat minua eräästä Nick Caven levystä ja mustanpuhuvasta nuoruudestani. Laulaja taas palauttaa mieleeni ne harhakuvitelmat, joita minulla oli ennen tänne Francofoniaan muuttamistani: että ranska olisi jotenkin sensuelli, kaunis ja hivenen eroottinenkin kieli.

Koskaan, koskaan en ole onnistunut poimimaan radioselostajien puheista kappaleen nimeä tai esittäjää, mikä on tietenkin herättänyt minussa pakkomielteen kaltaisen halun saada ne selville. Tuo levy olisi pakko hankkia muistoksi näistä vuosista täällä.

Ja niin käy, että eräänä päivänä ryhdistäydyn ja menen tavaratalon levyosastolle. Siellä ei ole palvelua. Pitää astella valistuneiden arvausten tielle:
Premissi 1: Biisi soi useahkosti.
Johtopäätös 1: Levy saattaa olla joku näistä muutamasta kymmenestä hyvin esillä olevasta.
Premissi 2: Biisi on hiukan goottisävytteinen.
Johtopäätös 2: Tyyli saattaa olla esillä myös levyn kannessa.

Katselen levykaupan levyjä, poimin kolmen lupaavimman ehdokkaan nimet ylös. Sitten kotiin, nettiä penkomaan.

Voilà! Yksi ehdokkaista osuu oikeaan! Kuukausien piina on saatu päätökseen. Kappaleen Fleur de saison esittää Emilie Simon levyllään Vegetal. Takaisin kauppaan, rahat tiskiin, levy kotiin.

Kappale kuulostaa nyt aivan toisenlaiselta kuin autossa. Siis, kyllä, sama biisi se on mutta jotenkin pliisumpi. Paljon leppoisampi basso. Jos se nyt edes on basso - saattaa olla jotain synteettistäkin. Levyn muut kappaleet eivät kolise senkään vertaa. Musiikille on käynyt samoin kuin Bounty-suklaapatukalle kävi, kun se aikoinaan palasi Suomen markkinoille: kuriositeettiarvo katosi, aistimuksen lopullisen menettämisen pelko haihtui ja tuote arkipäiväistyi.

Haluaminen oli jälleen merkityksellisempää kuin saavuttaminen.