Vaikka syksy on kuinka runollista ja väkevää aikaa, on siinä jotakin perusikävääkin. Vettä tulee, päivät ovat lyhyet, ja kesäkiipeilykausikin taisi jo loppua.

Erityisen harmittavaa on juuri pimeän sadekauden vaikutus ulkoilumukavuuteen. Märkiä kamppeita roikkuu ympäri huushollia, eikä kaikki ehdi millään kuivua, ennen kuin pitää kastella lisää.

Mutta yritetään kuitenkin nähdä asian valoisat puolet.
Teknoaika. Nauhatikkaat on jo – kolmen vuoden tauon jälkeen – kasteltu. Ihan toisenlainen seikkailun tuntu kuin kuivilla kesäkallioilla. Vesi ropisee kalliosta vaatteille, kiipeäminen on hidasta, yksinäistä ja huomattavan psyykkistä. Lyhykin reitti vie aikaa ihan tuhottomasti, ja niin kunnon irtiotto, matka, onnistuu hyvinkin lähellä omaa kotia.


Ja silti: mieluummin olisin jossain tuolla.