Pihatalkoot ovat olleet minulle erityisen mieluisia tapahtumia joka kevät ja syksy. Ympäristöä työstäessään hahmottaa sen yksityiskohdat toisella tavalla kuin siihen passiivisesti suhtauuessaan, ja työskenteleminen on lisäksi eräänlainen tapa sulautua maastoon. Ympäristöä muokatessa siihen muodostuu jonkinasteinen side, siitä tulee muokkaajan omaa ympäristöä. Työ oikeuttaa oleskeluni paikassa aivan toisella tavoin kuin pelkkä asunnon omistaminen. Lisäksi talkoissa asukkaiden yhteisö tulee näkyväksi, eikä pihapiiri ole mikä tahansa pihapiiri, vaan se on meidän pihapiirimme.

X-rapun ulkomaalaisperheestä talkoisiin osallistui kaksi pikkupoikaa, noin 4- ja 8-vuotiaat. Käsittämättömän uutteria kavereita. Saman ikäiset suomalaislapset ensisijaisesti leikkivät ja välillä vähän kävivät auttamassa, mutta nämä pojat osasivat työskennellä pitkäjänteisesti. Kulttuureissa on eroja.

Tai, no, voihan kyseessä olla ihan yksilöllinenkin ero.

Loppuillasta grillattiin perinteiset talkoomakkarat. Mainitut pojat tyytyivät limppariin, kun olivat ensin kysyneet, onko makkaroissa sianlihaa. Koin tilanteessa yhteisöllistä noloutta siinä määrin, että otin asian puheeksi ja teoksi. Ensi kerralla löytyy vegevaihtoehto, mikä on tietenkin iloinen asia myös minulle ja muutamalle muulle.