Monien tieteiskirjojen kansikuvissa ja sisäsivuilla on visioitu, miltä näyttää ihmisen rakentama urbaani ympäristö, kun ihmiset ovat sieltä aikanaan hävinneet ja villi luonto on taas ottanut sijansa. Noissa visioissa on jotakin koskettavaa. Ne eivät ole pelkästään ympäristömme tulevaisuuden kuvia, vaan ne on helppo nähdä myös tuhoutuvan ihmisyksilön vertauskuvina. Samalla ne muistuttavat siitä, miten elämän omapäiset rönsyt pyrkivät kaikkialle – sinnekin, mistä ne yritetään kitkeä.

Tässäkään asiassa meidän ei ole pakko tyytyä spekulaatioihin. Siellä täällä on rakennettuja alueita jäänyt luonnon vallattaviksi.

Jos minulla joskus on jotain asiaa Berliiniin, tahdon ehdottomasti vierailla Naturpark Südgeländessä. Kylmän sodan tuoksinassa Tempelhofin ratapiha-alue jäi pois käytöstä ja pääsi kymmenien vuosien ajan villiintymään.

Berliiniin asti ei tarvitse lähteä fiilistelemään. Keimolan moottoristadion Vantaalla näyttää myös olevan sielua hivelevässä tilassa, vaikka sieltä valitettavasti ennätettiinkin purkaa lähes kaikki rakennukset ennen paikan jättämistä luonnon armoille.

Kruunuvuoren huvila-alue Laajasalossa puolestaan on sen sijaan murheellinen paikka. Nuo huvilat kun eivät koskaan olleet mitään teräsbetonin riemuvoittoja,


Kuva: Tyypillinen aostalainen vuoristokylä, joka on aikoinaan jäänyt muuttotappiovyöhykkeelle.