Tänään vietämme älä osta mitään -päivää.

Henkilökohtainen tunnustus: Tarpeettoman roinan määrä ottaa toisinaan pattiin. Meillä on enemmän tavaraa kuin aateliskartanossa sata vuotta sitten. Ja sen huomaa.

Henry Thoreau, oman aikansa penttilinkola, on koskettanut minua syvästi seuraavilla sanoillaan:

Taloni sisustus, jonka olin osittain tehnyt itse – ja jonka kustannukset olen ottanut tarkoin huomioon laskuissani – käsitti vuoteen, pöydän, kirjoituspöydän, kolme tuolia, kolmen tuuman läpimittaisen peilin, hiilipihdit ja tulisijan ristikon, kattilan, pienen jalallisen padan, paistinpannun, kauhan, pesuvadin, kaksi veistä ja kaksi haarukkaa, kolme lautasta, yhden lusikan, kannun öljyä ja toisen melassia varten, sekä mustaksi kiilloitetun lampun.
(Elämää metsässä, suomentanut Mikko Kilpi)