Tänä suomalaisen kirjallisuuden päivänä tahdon kehua ruotsalaisten nuorisokirjailijoiden Sören Olsson ja Anders Jacobsson Emanuel-sarjan avausromaania nimeltä Emanuel.
Kirja alkaa, kun Sisäasiainministeriön Sisimpien Vaikuttimien ja Ajatusten osasto perustaa tutkimusryhmän selvittämään, mitä nuoriso haluaa. Tutkimuskohteeksi valitaan tavallinen 16-vuotias poika, lukionsa aloittava Emanuel, joka, kuten ikään sopii, on murrosikäisessä hormonihumalassa, haaveilee tytöistä, chattailee, rakastuu, ja mitä nuoret nyt sitten tekevätkin.
Emanuelin enemmän ja vähemmän mönkään meneviä puuhasteluja kuvataan hervottoman hauskasti, samaan aikaan ymmärtävästi ja nuorisolle piruillen. Oman lukunsa hassuuteen tuovat Emanuelia vakoilevan tutkimusryhmän tyrmistymiset ja ymmälläänolemiset, tilastoista, gallupeista ja muista heidän käyttämistään metodeista puhumattakaan.
Taisin olla noin 33-vuotias, kun luin Emanuelin. Lujaa pläjähti, ääneen nauroin ja ääneen siteerasinkin. Sen sijaan muistelen erään silloisen yhdeksäsluokkalaisen luonnehtineen kirjaa sanalla "kamala".
Sarjan toinen osa tuotti sitten väkisinkin pettymyksen, ja sen enempää en Emanueleja ole lukenut. Entä te muut? Kannattaisiko sarjan parissa jatkaa?
Kommentit