Tyttäreni ja minä pysähdymme Lasipalatsin vierellä ihmettelemään puupölkkyihin veisteltyjä kuvia, kun vahvasti itänaapurin aksentilla puhuva nainen tulee jututtamaan.

Nainen: Mikä se on?
Minä: Jotain tällaisia veistoksia.
N: Tiedätkö mitään siitä? Onko se myytävänä?
Huomaan pölkyn päähän kiinnitetyn paperilappunipun, jossa on vastaus kysymykseen, ja ojennan yhden lapun naiselle.
N: Missä muuten on taidekauppaa? Tiedätkö joitain gallerioita? Minulta on varastettu tekemiäni valokuvia, niissä on aiheena seksikäs nainen.
M (viittilöin): Tuohon suuntaan jos lähtee, niin siellä on enemmän gallerioita. (Mietin, että ei niistä kyllä varmaan mitään varsinaista apua ole.)
N: Hagelstam? Tiedätkö missä on Hagelstam?
M: Bulevardilla. (Neuvon tien, ja jotenkin minulla on ollut koko keskustelun ajan vaikutelma, ettei naista todellisuudessa lainkaan kiinnosta, mitä hänelle yritän selittää.

Me jatkamme matkaamme, nainen jää niille sijoilleen hengailemaan eikä näytä yhtään siltä kuin pyrkisi etsimään gallerioita. Tajuan jujun. Minulle yritettiin myydä pornoa tai ehkä jopa seksiä. Valokuvat, seksi ja nainen mainittiin, mutta seuraava askel, aloiteen tekeminen, jätettiin potentiaalisen asiakkaan harteille. Ovelaa. Noin välttää varmaan useimmat konfliktit viranomaisten kanssa.


* * *


Vuosia sitten, vielä opiskelijaelämää viettäessäni tulin joistain juhlista reippaassa laitamyötäisessä, ja tieni johti Kaisaniemen puiston halki. Vauhdikas sosiaalinen vaihde oli vielä päällä, ja mielelläni olisin rupatellut kenen tahansa kanssa. Vaikka satunnaisen vastaantulijan.

Satunnainen vastaantulija minulle suotiin. Joku nuori mies haahuili öisessä puistossa, minä huikkasin hänelle tervehdyksen jo kaukaa, hän pysähtyi, tuli luokseni.

"Mitä sä haluat?" kuului ystävällinen kysymys.
"Ihan vain jutella tässä ohimennen, ei sen kummempaa."
Hän ei uskonut, oli aivan varma, että tiesin, kenet olin pysäyttänyt.
"Mitä sa haluat? Löytyy mitä vaan, hasaa, spiidii, kokaa, hepoo..."
"Ai, sori. En mä sellaisia."
"Ei kun sanot vaan. Kaikkea löytyy. Paitsi että, tiedätkös, sä olet ehkä juonut vähän liikaa. Sun ehkä kannattaisi harkita vielä ja ottaa vasta selvin päin."

Tiemme erkanivat yhtä mutkattomasti kuin olimme kohdanneetkin. Tapaus jäi mieleeni lämpimänä muistona: huumekauppiaalla oli ammattietiikkansa. Hän ei suositellut vaan varoitti. Pahassa humalassa ei ehkä kannattaisi ruveta ihan minkä tahansa aineen kanssa sähläämään.

Hän oli omalla tavallaan hyvä huumekauppias.