Tuli luettua David M. Bussin kirja Halun evoluutio – Ihmisen pariutumisstrategiat

En voi olla toteamatta, että kiinnostava teos. Sanotaan nyt vaikka, että olin paikoitellen varsin hämmästynyt siitä, miten kovin erilaisia miesten ja naisten halut ja tarpeet lopulta (tilastollisesti) ovat, erot sitten kulttuurista tai evoluutiosta. Jotkut keskeiset erovaisuudet näyttävät kulttuurista riippumattomilta, ja niiden kohdalla evoluutiopsykologinen selitys voisi olla aika vakuuttavakin. Tällaisia eroja ovat vaikkapa eri sukupuolten ristiin menevät intressit kumppanien määrän ja laatukriteerien suhteen.

Osa niistä eroista, joita evoluutiopsykologit näkevät biologisessa vaistotoiminnassamme, voisivat kuitenkin nähdäkseni selittyä vähintään yhtä hyvin sillä, että ihmisaivot on fleksiibeli elin. Vaistotoiminnan ei tarvitse välttämättä olla aivan niin laaja-alainen ja monimutkainen rakennelmä, kuin mitä vaikkapa Buss arvelee. Eivätkö pelkkä äly ja havainnointikyky riittäisi kymmenien erilaisten lisääntymisstrategioiden kehittelemiseen eri tilanteissa sen sijaan, että kaikki olisi geeneissämme valmiina rakenteina? Vaikka toisaalta: jos jollakin elämän alueella evoluution luulisi vaikuttavan erityisen voimakkaasti, niin pariutumisvalinnoissa.

No, olivatpa syyt tosiaan mitä tahansa, seuraa sukupuolten välisistä psyykkisistä eroista todellisia konflikteja. Tähän asti olen suhtautunut feminististen tai ennemminkin postfeminististen kehityskulkujen maailmanparannusmahdollisuuksiin hyvinkin optimistisesti, mutta täytyy todeta, että tuo optimismi sai nyt pienen kolauksen. Jään märehtimään asiaa.

Halun evoluutio oli joka tapauksessa lukemisen arvoinen kirja. Sen argumentaatio tuntui hieman epätasaiselta ollen paikoin hyvinkin vakuuttavaa ja herättäen paikoin vastalauseiden myrskyjä. Jos haluaa tehdä tiliä evoluutiopsykologisten sukupuolipuheiden kanssa, on se aika hyvä paikka aloittaa, sen verran laajasti Buss  referoi alan tutkimusaineistoa: numeroita piisaa, ettei tarvitse pelkkiä mielipiteitä vatvoa.