Plato-raphael.jpg

Joihinkin blogituttuihin tekee mieli tutustua paremmin, esimerkiksi tarttumalla heidän kirjoihinsa. Niinpä luinkin äskettäin Taru Väyrysen Platon-sarjan. Aihekin kiinnosti.

Minulla oli pieniä vaikeuksia kirjan ensimmäisen luvun kanssa. Se tuntui pirstaleiselta, sekavalta ja kovin tiiviiltä: paljon henkilöitä, paljon informaatiota. Vaikeudet loppuivat siihen. Toisesta luvusta lähtien olin matkassa mukana.

Kirja kertoo nuoresta Aristokleesta, ajasta ennen Sokrateen kuolemaa. Ateenanlaisen elämän malli, epäkohdat ja poliittiset jännitteet hallitsevat tapahtumia ja tarjoavat taustoja Platonin ajattelulle. Aristokleen päässä muhivat jo Valtion siemenet.

Väyrysen Platon-kuva poikkeaa jonkin verran siitä, mitä meille tavallisimmin tarjoillaan. Nuori Aristokles on jo itsenäinen ajattelija ja pyrkii sellaisena kehittymään – ei se tavanomainen Sokrateen seuraaja, joka mestarinsa kuoleman havahduttamana alkaa kirjoittaa. Muutenkin näiden miesten luonteissa ja suhteissa on kiinnostavaa särmää.

Kokoonsa nähden (84 sivua) kirjassa on paljon asiaa, ja siinä mielessä se on hyvinkin palkitseva lukukokemus. En voinut silti olla ajattelematta, että olisihan tuota lukenut muutaman sata sivua lisääkin: sen kuvaama maailma, ihmiset ja jännitteet olivat kiinnostavia. Väljemmällä ja runsaammalla kerronnalla ainekset olisivat helposti riittäneet mikawaltarimaiseen tiiliskiveen. Vaan hyvä näinkin: nyt Väyrynen on ennemminkin avannut kirjallaan erään maailman, sen sijaan että olisi yrittänyt sulkea sen kokonaan kansien väliin. Monet kohtaukset – ja se, mitä niiden ulkopuolelle jäi – pyörivät päässäni edelleen.

Platon-sarjan voi poimia sähköisenä täältä.