Olen ollut kuin pehmustetussa huoneessa. Yhteiskunnalliset ja muut isot ongelmat tuntuvat hieman etäisemmiltä kuin ennen, enkä edes pääse päivittäin meuhkaamaan niistä. Eristys on johtanut rauhoittumiseen, maailmani on kutistunut ja tuntuu tilapäisesti hallittavan kokoiselta. Se on mukavaa vaikkakaan ei yksinomaan toivottavaa.
Kaikkein iloisin olen siitä, että täällä en joudu päivittäin kohtaamaan sitä lööppisontaa, mitä silmilleni Suomessa heiteltiin. En edes tiedä, millainen lööppikulttuuri täällä vallitsee: jos lööppejä on, ne näyttävät – ainakin kieltä huonosti ymmärtävälle – hillitymmiltä.
Pehmustetussa sellissäni olen myös päässyt hieman herkistymään. Silloin tällöin, kun jokin brutaali väkivaltauutinen pääsee tunkeutumaan yksityiseen maailmaani, menee koko päivä pilalle. Eilisilta tärveltyi, kun ahdistuin sveitsiläisten koululaisten tekemistä joukkoraiskauksista. (Kyllä minä ennenkin olisin uutisesta ahdistunut mutten niin pahasti kuin nyt.)
Ahdistus palautti mieleeni hypoteesin, jota nyt tarjoan jollekin gradun aihetta etsivälle mediaopiskelijalle. Jo siellä Suomessa, opettajainhuoneessa, olin huomaavinani, että ihmiset, jotka lukivat iltapäivälehtiä, kokivat lähiympäristön muuttuvan koko ajan turvattomammaksi ja pelottavammaksi. Väkivallat ja rikollisuus olivat usein heidän puheissaan kasvussa, silloinkin kun heidän tuntemuksensa näytti olevan ristiriidassa tilastotietojen kanssa.
"Turva-aita" Lähi-idässä. Kuva: Mia Wrang
Tässä tutkimusongelma: kärsivätkö iltapäivälehtien lukijat peloista ja turvattomuudentunteesta enemmän kuin ne, jotka eivät kyseisiä lehtiä lue? Tilastoanalyysin jälkeen voisi pohdiskella syitä, seurauksia ja arvokysymyksiä, esimerkiksi sellaisia, kuin että onko pelko toivottava mielentila. Olisiko parempi, että edes joistakin kauhutarinoista vaiettaisiin, vai onko parempi, että ne kohotetaan kuumiksi puheenaiheiksi?
Kommentit