1) Kirja naurattaa, mutta nauru ei johdu vitsailusta. Tämä nauru syntyy lakonisten huomioiden osuvuudesta, kadehdittavan rohkeasta suoraan sanomisesta. Supinen valottaa joitakin kulttuurimme piirteitä niin jyrkässä valaistuksessa, että niiden hullunkurisuus tulee selvästi esille. Liioitteluun ja överiksi vetämiseen ei ole juuri ollut tarvetta – todellisuus tekee sen itse – vaan varsin pitkälle on pärjätty realistisen absurdin keinoin.
(Loppupuolella Supinen lipsuu linjauksesta, ja sieltä löytyvät kirjan heikkoudet, sieltä, missä on pikkuisen liioiteltu, vedetty tarinaa kasaan ja lipsahdettu uskottavuuden rajan tuntumaan ja vähän toiselle puolen.)
2) Supisen kirjoitustyyli on selkeä ja helposti lähestyttävä. Sivumäärää ei ole paisutettu matontamppauksen tylsistyttävien yksityiskohtien kuvauksella, vaan teoksen laajuus on silkkaa tarinan runsautta. Teoksen lukuisat neronleimaukset ja selvänäköiset huomiot ovat siten kenen tahansa kohdattavissa, sellaisenkin, joka alun perin hakee lukemisiltaan pelkkää viihdyttävyyttä.
3) Taustatutkimuksen määrä näkyy. On perehdytty esimerkiksi laitesukelluksen ja kehonrakennuksen maailmaan niin, että kuvaukset elävät ja vakuuttavat.
4) Psykologista tajua Supisella näyttää piisaavan moneen päähän ja lähtöön.
Että näin. Ja nyt te tietenkin ajattelette, että tämä kirjoitus on vastalahja Mummon koneen kehuista. Uskokaa minua: ei ole. Tämä on kirjoitettu hyvästä kirjasta vilpittömästi iloiten.
]]>
