Tässä taas vähän strukturoimatonta höpinää.

Kävimme eilen katsomassa tuon WALL-E:n. Kohtasimme ehkä synkintä dystopiakuvausta, mitä lastenelokuvissa on tarjoiltu. Leffan alkupuoli oli kaikessa puhumattomuudessaan mitä hienointa katseltavaa, mutta loppupuolen muoviset ihmishahmot ja peruskliseet jokseenkin romuttivat sen, mikä alussa oli saatu rakennetuksi. Vaikka olihan se jotenkin hauskaa, että elokuvassa limpparia löhötuoleillaan ryystävät ja ruutujaan tuijottavat punkerot näyttivät kritisoivan juuri sitä, mitä leffayleisö paraikaan teki: Menkää kakarat pihalle leikkimään, älkääkä siinä istuko töllöttämässä. Älkääkä hei roskatko älkääkä ostako tuommoista ryönää, mitä teille tämänkin leffan oheistuotteina on näköjään jo myyty.

Vaikka leffa onkin kaiken ikäisille sallittu, ei juonen seuraaminen näyttänyt olevan ainakaan meidän 6-vuotiaallemme helppoa. Niin suuresti kaikki perustui intertekstuaaliselle scifi-kuvastolle, sellaiselle, joka on meille isommille jo itsestäänselvää tavaraa, mutta joka jää pienemmille aivan käsittämättömäksi.

On muuten varsin poikkeuksellista, että kokopitkä elokuva on uskallettu rakentaa noinkin vähäisen dialogin varaan. Ehkäpä joidenkin Late Lampaan ja Minusculen menestymiset ovat vähän raivanneet tietä.

Ja tuota Minusculeahan minä taannoin kehuinkin. Vink, vink: sitä kaupataan suomeksi nimellä Ruohonjuuritasolla. Ehkei tämä ollut kenellekään muulle mikään uutinen? Kun ei näy telkkari, on vähän ulkona siitä, mitä ihmeen sarjoja kaikki muut näkevät tai eivät näe. Toisaalta olen jo pitkään kannattanut ulkoilmaelämää.