Silloin aikoinaan, kun kaupungistuminen oli erityisesti vauhdissaan, 60-luvulla tai joskus, alettiin soveltaa lähiön ajatusta. Idea oli kai jokseenkin sellainen, että maalaiset voitaisiin sijoittaa niin, että he pystyisivät työskentelemään kaupungissa mutta asuisivat kuitenkin luontaista elinympäristöään muistuttavassa ympäristössä metsän keskellä, mielellään vähän erillään seudun urbaaneista alkuasukkaista.

Kun miettii tätä Espoon Olaria, tulee vaikutelma, että lähiön idea oikein toteutettuna lähestyy hyvän ideaa.

Dösä – kuten hesalaiset ajoneuvoa kutsuvat – vie Stadiin – kuten hesalaiset kaupunkiaan kutsuvat – noin 20 minuutissa. Se kytkee lähiömme tiukahkosti pääkaupunkiin, jonne mennään tarvittaessa iltaa viettämään ja kulttuurissa rientämään. Ytimeen vievä matka ei pragmaattisesti tarkasteltuna ole havaittavasti pidempi kuin vaikka Meilahdesta. Kaupunki on siis tuossa käden ulottuvilla, ei jossakin muualla erityisen matkan päässä. On helppo kuvitella asuvansa kaupunkiympäristössä. Ja onhan Espoo kaupunki, Suomen toiseksi suurin, ja Olari sijaitsee aivan Espoon ydinalueella.

Ajatelkaapa sitä, kun kerron, että sieni- ja marjametsät alkavat alle 200 metrin päässä. Tai kun näytän kuvia tuosta ihan nurkan takaa:

1817994.jpg

1817996.jpg

1817998.jpg

1818000.jpg

Pitäisikö tässä vielä tulla johonkin pointtiin? Keksikää itse, minä vaan fiilistelen.

Ja nyt kun psykomaantieteen reunamilla liikutaan, niin linkitänpä infoa pian tapahtuvasta Hösöfösön derivointitapahtumasta.