jonka punainen lanka karkasi pahasti käsistäni. Teemoja oli monenlaisia. Sisäisen ja ulkoisen minän ristiriita toistui niin Oskarissa kuin natsismin banaaliudessa. Oskarin yritys välttää vastuuta lapseksi jäämällä, sen jälkeen vastuun romahtaminen hänen päälleen, seuraavaksi kielto tai kyvyttömyys ottaa sitä vastaan vaikka halua olisi ollut, oli myös mielenkiintoinen kuvio. Ihmissuhdedraamat ja seksuaalisuus, sodan mielettömyys... ja niin edelleen, ja niin edelleen. Homma jotenkin levisi ympäriinsä ja fokusoimattomana jätti koskettamatta tai puhuttelematta.
Näyttelijäsuorituksia sopii kuitenkin kiitellä, aivan kaikkia. Erityisesti Outi Kavénin suoritus Oskarina oli jokseenkin vakuuttava, ja Sanna-Kaisa Palon kolmoisrooli ilahdutti; miten osaavasti tuo ihminen muuttuikaan toisesta toiseksi!
Rumpumotiivia toistava, pelkistetty lavastus toimi monessa. Monet yksittäiset kohtaukset ja dialogin pätkät jäivät tehokkaina mieleen, samoin luovat tavat käyttää kaikenlaista esineistöä, niin että tavarat saivat näytellä jotain muuta kuin itseään.
Jos se käsikirjoitus vain olisi ollut vähän kiinteämpi... Nyt jäi valitettavasti sellainen olo, että paremminkin olisin aikani voinut käyttää.
Kommentit