Eilisten neljän esiintymisen jälkeen olin hiukan puhki. Sellaistahan se oli aikoinaan opettajanakin: koulupäivän päätteeksi olisi aina ollut ihan valmis viettämään loppupäivän jossain pehmustetussa kopissa.

Yllättäen työparin kanssa esiintyminen olikin pykälän verran vaikeampaa kuin yksin. Tavallaan toki kevyempää mutta samalla vähän hallitsemattomampaa. Ja kaiken lisäksi Kirsti oli meistä kahdesta selvästi se suurempi stara (kateellista mökötystä).

(Olen nyt hahmottavinani, että kirjasarja on ainakin noille ahmintaikäisille selvästi enemmän kuin osiensa summa, enemmän kuin sama määrä erillisiä kirjoja. Niin kuin se nyt muutenkaan mikään määräkysymys olisi.)

Mutta hei, jälleen mitä mainioin reissu! Illanvietto Sarin ja Kirstin kanssa, hyvät hyysäykset niin Kurosen perheen luona kuin myöhemmin radallakin, pikaoppitunti kitaran soitossa, Reettan ja Jounin kohottava seura, kaikki ne lapset... Mitä muuta voi elämältä odottaa?