Hieman haeskelin, ja huomasin, että ei sentään, ei Wolfgang Pauli ehkä sittenkään täysin sitä synkronisiteetin ajatusta niellyt. Piti vain todellisuutta irrationaalisena ja ainetta ja henkeä erottamattomina, jos nyt pikaselauksilla oikein ymmärsin. Tämä tällaisena kevyenä maineenpalautuksena Paulille.

Perinteinen kantilainen ajatus on, että maailma voi näyttäytyä meille vain tiettyjen mielemme rakenteiden mukaisena. Kokemukset syntyvät siten, että se jokin tuolla jossakin on vuorovaikutuksessa mielemme kanssa. Mielemme on kuitenkin jo valmiiksi rakentunut tiettyjen perusperiaatteiden mukaisesti, ja näiden periaaatteiden, "kategorioiden", mukaisia ovat myös kokemuksemme. Havaitsemme maailman järjestyneenä lukumäärien, syy-ja seuraussuhteen, ajan ja avaruuden, mahdollisuuden, mahdottomuuden, välttämättömyyden ja niin edelleen mukaan. Nämä kaikki eivät kantilaisittain ajateltuna ole siis aistihavaintojen ulkopuolelle jäävän todellisuuden vaan mielemme ominaisuuksia.

Voimme olla Kantin kategorioista mitä mieltä tahansa, mutta lienee jokseenkin kiistämätöntä, että kokemusmaailmamme on mielemme mukainen.*

Meillä ei käsittääkseni ole järin vakuuttavia keinoja päästä mielemme ulkopuolelle.

Ja miten tämä liitty synkronisiteettiin?

Jos se, mitä aistimme, jäsentyy joka tapauksessa tavalla tai toisella mielemme rakenteiden mukaisesti, eivätkö kaikki mahdolliset parapsykologiset vinksahdukset ole periaatteessa mahdollisia? Jos (hypoteettisesti) pollani on järjestynyt vaikkapa vahvasti symbolisella tavalla, eikö sen voisi kuvitella vaikuttavan myös siihen, mitä ja miten maailmassa havaitsen?

Ongelmia tulee, kun parapsykologisia ilmiöitä havaitseva ja parapsykologisia ilmiöitä havaitsematon ihminen kohtaavat. Heidän mielensähän eivät olekaan järjestyneet samoin. Yleisen puheemme olettamuksena oleva kaikille yhteinen mielen ja siten myös maailman jäsentymismalli näyttää huonosti perustellulta uskomukselta.

Rationalisti toteaa irrationalistille: havaintosi eivät ole intersubjektiivisia, siis ne eivät ole totta. Rationalisti saattoi kuitenkin ottaa tässä pienen harha-askelen.  Paranormaalit ilmiöthän ovat intersubjektiivisia niihin uskovien ihmisten keskuudessa. Erinäiset jaetut harhat ja joukkosekoamiset ovat mitä totisinta totta, ja yhtä totta on, ettei tieteellisen metodin pätevyyttä kaikissa piireissä tunnusteta.

Kah, ajauduin relativismin hötteikköön.

Mutta siis, lopulta: kun joku väittää, että kello pysähtyi äidin kuolinhetkellä, ja että samaa tapahtuu vähän väliä, onko minulla argumentteja päinvastaisen osoittamiseksi? Kenellekään muulle kuin itselleni ja kaltaisilleni rationalisteille?



* Älkäämme sotkeko kirjoittajan olkapään yli kurkistelevan pöytälaatikkolyyrikon ilmaisua "mielemme mukainen" sen tavanomaiseen merkitykseen: mieluisa. Kyse on vain siitä, että tapahtumat, joita seurataan, tapahtuvat tietyssä mielessä, siis mielen "sisällä".