Mikko, Ossi, Ode ja minä olemme jo hetkisen kiivenneet Linnavuoressa, kun paikalle tulee toinen autokunta: Ilkka ja Antti.
"Mikäs shakkikerho täällä kokoontuu?" kuuluu toverillinen tervehdys. Pottuilu on näissä porukoissa vakiintunut kommunikointitapa. Kaikkea ammutaan, mikä liikkuu. Piristävää, niin kauan kuin ei päivittäistä.
* * *
Paluumatkalla Mikko juo vain kaksi olutta, koska hänen pitää myöhemmin hakea autolla lisää.
Sunnuntai.
Heti sähkökitaran saatuani aloin perustaa bändiä. Jose "Mite" Kärkkäinen tarttui ehdotukseen jo viikko sitten, ja Jarkon ehdotuksesta kokoonpano sai nimen Rip Kirbyn maksa, mikä tietenkin viittaa Juliet Jonesin sydämeen mutta kuvastaa myös mahdollisesti soittamamme musiikin tyyliä. Suski soittaa pahvilaatikoita ja laulaa. Sokerihumalassa takapenkillä päätimme muuttaa sinänsä mainion nimen jo ennen ensimmäisiä treenejä. Olemme nyt Marsalkka Mannerheim ja Nuoret pojat.
Etupenkillä Lauri ja Heikki. Heikkiä eivät Disney-elokuvat paljon liikuta. Kova jätkä.
* * *
Koska bändimme jäsenten lukumäärä on pariton, ei siitä oikein saa tehokasta köysistöä. Toimimme siis näin: Jose sooloaa, Suski harjoittelee ruuvaamista maan tasalla ja minä syön eväitä.
* * *
Pukaron Paroni on toinen perinteisistä taukopaikoista. Ostan kotimatkalla mummolta leivän ja Kirjapörssistä kolme hyvää tai ainakin varsin kiinnostavaa kirjaa. Leipämuori on kohtuuton eikä noudata hyvää kaupankäyntitapaa. Kun ilmaisen haluavani ruislimpun, hän yrittää myydä lisäksi sekaleivän. Kun sekaleipä ei kiinnosta, hän tyrkyttää toiseksi leiväksi ohrarievää, ja olen aivan lähellä jättää ruisleivänkin ostamisen sikseen.
Kirjat maksoivat yhteensä vitosen. Jotakin se kertoo kirjallisuuden myymisestä ja ostamisesta, mutta mitä?
Kertojanne pönkeää. Kuva: J. Kärkkäinen
Lauri on alkuhimmailujen jälkeen saanut koneen käyntiin ja piiloutuu kuvaajalta maastonmuotojen sekaan. Kuva: Jose K.
Kommentit