Koska Willy Kyrklundista kirjoitetaan netissäkin liian vähän, lienee syytä edes ohimennen kommentoida hänen pienoisromaaniaan Mestari Ma.

Kyrklund kulkee usein kirjallisuuden muotojen välisillä – ei harmailla, vaan – kirjavilla vyöhykkeillä. Novellin, esseen ja romaanin piirteitä yhdistelevät kirjoitukset ovat usein tuoneet mieleeni Jorge Luis Borgesin, jonka kanssa Kyrklund sitä paitsi painii muutenkin aivan samassa sarjassa. Kuten jo pari viikkoa sitten Solangen kohdalla mainitsin, lähenee Kyrklund teemojensa ja käsittelytapojensa osalta ranskalaista eksistentialismia. Camus'ta ja Sartresta hänet erottaa kuitenkin se, että, kröhöm, hän kirjoittaa kirkkaasti paremmin ja raastavammin.

Mestari Ma on muotokokeilu. Se koostuu fiktiivisen kiinalaisen oppineen kirjoitusfragmenteista ja niiden kommentaareista.

Fragmenttien ja kommenttien kautta mestari Ma-fu-tsen elämästä piirtyy traaginen, surullinen kuva: elämä on tappiota ja luopumista raakojen, epäinhimillisten ehtojen puristuksessa. Tuska on yleisinhimillistä, siksi haastavaa.

Tätä en voinut koskaan: hyväksyä ihmisen ehtoja. Taipua, olla järkevä, olla vaatimaton, kestää keskinkertaisuuteni, siloittaa kyvyttömyyteni, sitä en oppinut koskaan. Voimattomuus saattoi muut järkiinsä, minut järjettömyyteen. Toiset tekivät hulluuden tekoja koska eivät miettineet ihmisen ehtoja, minä, koska mietin niitä.
(Suom. Eeva-Liisa Manner)

Kirja ei kuitenkaan ole raskas. Sitä sävyttävät ymmärtävä huumori ja ironia, niin, että sitä lukee hymyillen. Komiikkaa irtoaa, paitsi ristiriitaisesta elämästä ja esikuvana olleen muodon, itämaisten opetuskertomusten jo valmiiksi ironisesta muodosta, myös jännitteestä, johon kommentaattorien asenteet asettuvat tulkittavana olevan tekstin kanssa. Ylevät kirjoitukset tai vähemmän ylevät teot asettuvat kommenttien myötä uusiin konteksteihin, eikä harmonioita synny. Syntyy ilahduttavia riitasointuja.

MA: Useimmat ajattelevat, että iho erottaa heidät ympärillä olevasta. Mutta ihmisen iho on ohut ja huokoinen, täynnä reikiä ja aukkoja kuten risainen nuttu. Epäinhimillinen pääsee sisään ja ulos aukoista; maa ja tuuli huokuvat lävitsemme. Avuttomuutemme on suuri.

YAO: Mestarilla oli taipumus alakuloisuuteen, ja toisinaan oli hyvin vaikea rohkaista häntä. Mitä nyt ihoon tulee, sanoin minä hänelle, ettei ollut vain paha että iho on täynnä reikiä ja aukkoja kuin risainen nuttu, koskapa tätä nuttua ei kerta kaikkiaan voinut ottaa pois. Risainen nuttu ei ole niin kuuma auringossa, ja sateen jälkeen se kuivuu nopeammin. Ja kun kaksi ihmistä nukkuu yhdessä, eivät reiät ja aukot ole lainkaan hullummaksi, ja minä puolestani en soisi ihon olevan toisenlainen.

Joten, jos saan suositella, lukekaapa.