Ei ole ainoastaan niin, että toisten kirjoittamat kertomukset muovaisivat minua. Yhtä paljon vaikuttaa se, mitä itse kirjoitan. (Ei se omakaan teksti tietenkään mistään tyhjiöstä tule, mutta se on nyt tietyssä mielessä toinen juttu.)

Jokainen haastavanpuoleinen kirjoitus, jota työstän, pakottaa minut sukeltamaan valitsemaani aihepiiriin paljon syvemmälle kuin mitä olen aiemmin sukeltanut. Käsittelemäni aihe muuttuu tärkeämmäksi, kuin mitä se aiemmin oli. Teksti ei ole jokin ulkopuolinen objekti, jota rakentelen, vaan prosessin aikana se muuttuu osaksi minua. Minun on kyettävä uskomaan siihen, sen henkilöihin ja heidän maailmankuviinsa. Siitä, mikä oli ehkä alkuvaiheessa pelkkä ajatusleikki, tulee henkilökohtainen ongelmani, ja se heijastuu paljon laajemmalle kuin pelkkään kirjoittamiseen. Tekstistä tulee osa minua.

Jälleen kerran olen tilanteessa, jossa mietin: paljonko viimeaikaiset angstailuni johtuvat siitä, mitä olen viime aikoina kirjoittanut ja mitä olen kirjoittamassa? Onko jälleen kyse vain siitä, että olen sukeltanut aiheeseeni?

Vai onko niin, että olen valinnut aiheeni siksi, että se on – valinnan hetkellä sitä täysin tiedostamattani – henkilökohtaisena ongelmana vaatinut tulla prosessoiduksi?

Inland Empirea mukaillen joudun kysymään: Mikä oli ennen, mikä jälkeen? En osaa vastata.