Patrice Mersault suorittaa tuottoisan murhan kohottaakseen elämänsä korkeammalle tasolle, saavuttaakseen onnellisuuden.Toisin kuin Raskolnikov, onnistuu Mersault hankkeessaan. Kuumeilujakson päätteeksi hän saa riittävän etäisyyden aikaisempaan minäänsä ja, koska raha on aikaa, saa hän elämänsä omaan haltuunsa.
Kysymys on menneisyyden ylittämisestä.
Kysymys on myös ajan voittamisesta, pakottamattomuudesta. Mersaultin onni löytyy luonnollisista rytmeistä, auringon kierrosta. Päivät, yöt ja vuodenajat jaksottavat elämän Algerin rannoilla, vuoren ja meren välissä, eikä nuoria naisiakaan puutu entisen murhaajan elämästä.
Yhteisöllisistä paineista irti pääseminen ja leppoisan mukava riippumattomuus – epikurolainen elämänihanne – näyttäytyvät Camus'n elävästi ja vihjaillun aistillisesti kirjoittamina aidosti houkuttelevana tavoitteena. Haasteena. (Mutta eläpä täällä Suomessa luonnon kanssa harmoniassa, kun vuoden kierto pakkaa räntää naamalle, vesi on uimakelvotonta ja taivas pimeä... Kuole siinä sitten onnellinen kuolema.)
Aurinkoinen uimaranta Algerissa.
Kirjan johdanto (Jean Sarocchi) ja selitykset näyttävät näin 2000-luvun vinkkelistä vähän hullunkurisilta. Kirjan rakenne ja useat muut piirteet haukutaan lyttyyn. Camus'ta ymmärretään hyvin siinä, ettei hän ollut päästänyt tekstiä julkisuuteen. Syntyy outo vaikutelma, kuin teosta ei sinällään pidettäisi julkaisemisen arvoisena, mutta se olisi kuitenkin julkaistu – lähinnä valottamaan Camus'n uran mutkia. Onko moinen asenne mielekäs?
Kommentit