Suomen tietokirjailijat ry:n tämän vuoden lasten ja nuorten tietokirjojen
Tietopöllö-palkinto on myönnetty tähtitieteen dosentille Hannu Karttuselle.
Hän on kirjoittanut nuorille matemaattisista luonnontieteistä eli ns.
kovista luonnontieteistä Tiedettä kaikille -kirjasarjaa (Ursa 2002-2006),
josta on julkaistu osat Tähtitiede, Fysiikka ja Matematiikka.
Tietopöllö-kunniamaininnan saivat Jukka Laajarinne ja Sami Saramäki
kirjastaan Minä en laske kymmeneen (WSOY, 2006). Tietopöllö-palkinnon
saajat julkistettiin Turun kirjamessujen avajaisten yhteydessä tänään
perjantaina.

Hannu Karttunen työskentelee dosenttina Turun yliopiston Tuorlan
observatoriossa. Hän on esitellyt tietokirjoissaan koululaisille
tähtitieteen, fysiikan sekä matematiikan ilmiöitä ja historiaa, joiden
esittely puhutteli myös palkintolautakuntaa: "Kirjat osoittavat, että
matematiikka, fysiikka ja tähtitiede eivät ole pelkkiä kaavoja, vaan
eräänlaista leikkiä lukujen ja ilmiöiden parissa sekä asioiden uudelleen
järjestelyä. Karttunen tuokin teoksissaan esille tämän matemaattisten
luonnontieteiden kokeilevan ja uutta luovan puolen." Kirjojen tekstiä
palkintolautakunta kiittelee asialliseksi mutta samalla eloisaksi.

Hannu Karttunen on tehnyt useita tähtitiedettä käsitteleviä julkaisuja,
tähtitieteen oppikirjoja ja opetusmateriaaleja sekä kirjoittanut
artikkeleita kokoomateoksiin ja tietosanakirjoihin. Hän on myös tuottanut
radiolle esitelmäsarjan tähtitieteestä. Tieto-Finlandia-palkinnon 1998
Karttunen sai kirjasta Vanhin tiede. Tähtitiedettä kivikaudesta
kuulentoihin.

Tietopöllö-kunniamaininnan saanut, toisenlainen matematiikan "tietokirja"
on Jukka Laajarinteen ja Sami Saramäen toteuttama Minä en laske kymmeneen
-kirja. Kirja on tarkoitettu aivan pienille lapsille luettavaksi yhdessä
aikuisen kanssa. Sitä on myös kuvattu laskuharjoitukseksi kahden käden
sormille. Palkintoraadin mukaan kirja on mainio osoitus siitä, että lapsia
voidaan tutustuttaa matematiikkaan ja lukujen maailmaan jo aivan pieninä.
"Kuvitukseltaan ja ulkoasultaan kirja ei vaikuta tyypilliseltä numeroiden
opettelukirjalta, sillä sivuilla ei ole numeroelementtiä. Varsinaisiin
numeroihin voi tutustua kirjan sisäkansissa."

Tietopöllö-palkinto annetaan tietokirjailijalle tai
tietokirjailijaryhmälle, joka on julkaissut pitkään ja ansiokkaasti
lapsille ja nuorille tarkoitettuja tietoteoksia. Palkinto on jaettu
vuodesta 1999 lähtien ja sen suuruus on 8 000 euroa. Palkinto rahoitetaan
Kopioston perimillä tekijänoikeuskorvauksilla.

Aiemmin Tietopöllö-palkinnon ovat saaneet Maija Larmola, Leena Lumme,
Marjatta Levanto, Tuula Korolainen, Riitta Tulusto, Kristiina Louhi, Raisa
Cacciatore, Markku Löytönen, Mauri Kunnas, Jussi Kaakinen, Juha Kuisma ja
Kirsti Manninen.

199441.jpg