Viime aikoina olen lukenut iltaisin tällaista easy-reading -kirjallisuutta, ja mukavaa on ollut. Tänään en jaksa paneutua tarkempaan setvimiseen, joten ihan vain lyhyesti:
haiteksti.jpg      molemmin.jpg     katketyt_kansi_pieni.jpg

Steven Hallin Haitekstin idea on kerrassaan nerokas. Ihmisen minuuden tuhoavat käsitteelliset hirviöt ovat maailmassamme täyttä totta, mutta niiden esittäminen samaan aikaan konkreettisina olioina oli jotakin jokseenkin uutta. Steven Hall yhdistelee kaikenlaisia tyylejä ja ajatuksia varsin hauskaksi sopaksi. Jännittävää visiointia ja seassa myös huumoria. Mycroft Ward:-)

Anu Holopaisen Molemmin jaloin kertoo ihmiskunnan yrityksestä ylittää ja ohittaa luontonsa. Ruumiillista ja moniaistista kerrontaa biologiansa kanssa painivista ihmisistä. Alussa pientä infodumppauksen makua, mutta varsin nopeasti mukaansa tempaava juoni. Tematiikka tärkeä ja itsellenikin kovin läheinen.

Johanna Sinisalon Kätketyt on pieni kirjanen, erillisenä julkaistu novelli. Geokätkentää Pirkanmaalla. Loppu yllätti, koska jostain syystä odotin jotain aivan muuta. Sinisalon kieli on selkeätä, taidokasta, loppuun asti hiottua; se virtaa sellaisella kevyellä vaivattomuudella että muuttuu miltei näkymättömäksi, aivan kuin kieltä ei lainkaan olisi lukijan ja tarinan välissä.