Kävin eilen Jannen ja Hannun kanssa Taidehallissa, Mamma Anderssonin näyttelyä katsomassa.

En tiennyt taiteilijasta ennakolta käytännössä yhtään mitään, paitsi sen, minkä Anita Konkan blogista voi lukea.

Olin kuin kuulla päähän lyöty.

En pysty muistamaan ainoatakaan toista näyttelyä, jossa niin moni teos olisi – naps vain! – vanginnut minut äärelleen ja puhutellut. Siinä niitä sitten hämmästyneenä toljotin.

Mamma Andersson onnistuu avaamaan kuviinsa jotenkin omituisen aikaulottuvuuden ja monet taulujen nimet antavat sopivasti avaimia erilaisille tulkintayrityksille. Ne ovat kuin kuvallisia runoja, ja kuvien hämärä mutta antoisa symboliikka tursuaa silmille kuin, kuin, kuin... Mamma Anderssonin taide! Surrealismia parhaimmillaan.

Huomenna perheen kanssa uudelleen.

Sunnuntaina onkin näyttelyn viimeinen aukiolopäivä, joten kaikki kiinnostuneet: pitäkää kiirettä!