Siellä sitten tuli juteltua jotain noista scifi-asioistakin. Ja jälleen kerran törmäsin omituisiin ennakkoluuloihin scifin ulkopuolisesta kirjallisuudesta. Tässä muutama pääväittämä illalla käydystä keskustelusta.
Scifi-fani: Mainstream-kirjallisuudessa, jota hallitsee realismi, ei kokeilla paljoakaan.
Minä: Ei ole mainstream-kirjallisuutta, sillä ei ole scifin ulkopuolella vallitsevaa yhtenäistä valtavirtaa. On pyörteitä ja akanvirtoja, joissa tehdään erilaisia juttuja. Scifin ulkopuolella ei myöskään vallitse realismi. Kuka esimerkiksi sanoisi Hotakaisen kirjojen edustavan realismia? Ja jos suurin osa ei-scifistä ei ole erityisen kokeellista, ei myöskään scifi sitä ole.
Tässä vaiheessa keskusteltiin pitkään siitä, mitä on realismi tai oikeammin ei ole, ja mitä taas on kokeellisuus. Olen sitä mieltä, että kielen ja muodon puolella kokeileminen tapahtuu tyypillisesti juuri jossakin muualla kuin jonkin tietyn genren piirissä. Keskustelukumppanini taas mielsi kokeellisuuden luonnontieteelliseksi kokeellisuudeksi.
Sf: Tieteellisen kokeen perusteisiin kuuluu hypoteesien asettaminen ja testaaminen. Teorian on kyettävä ennustamaan tulevaisuutta.
M: Hypoteesien asettaminen ja ennusteiden heitteleminen ei vielä ole koe eikä tiedettä. Scifin ulkopuolella samaa tehdään myös. Yhteiskunnallisen kirjallisuuden ihmiskuvat ovat eräänlaisia kuvauksia siitä, millaiset ovat yhteiskunnallisen kehittymisen lähtökohdat, ja siitä, millaisia ihmisiä yhteiskuntamme tuottaa.
Sf: Ne ovat pelkkiä kärjistyksiä, eivät ennusteita.
M: Kuten ovat myös scifissä esitetyt tulevaisuudenkuvat. Ne ovat kärjistyksiä nykyajassa tapahtuvista suuntauksista ja ennusteina vain harvoin erityisen varteenotettavia.
Löysi ystäväni scifin erityisen vahvuudenkin.
Sf: Maailmassamme on sellaisia ongelma- alueita kuin esimerkiksi kasvihuoneilmiön tulevat vaikutukset ja transhumanistiset kysymykset. Tämän niin sanotun realismin rajoitukset estävät niiden käsittelyn. Niitä voi käytännössä käsitellä ainoastaan scifin keinoin.
Tässä hän oli oikeassa. Scifillä on erityinen pätevyysalueensa. Asiaan oli vain edelleen sotkettu vääristelty viholliskuva: "realismin rajoitukset".
Kun siellä scifin ulkopuolella ei nimittäin ole ketään realisteja, jotka rajoittaisivat kirjailijoiden tekemisiä! En ole koskaan kuullut, että kukaan olisi pannut pahakseen sitä, että Margaret Atwood, José Saramago, Peter Høeg, Orhan Pamuk, Kari Hotakainen, ja Anja Kauranen ovat kirjoittaneet myös spekulatiivista fiktiota. Ei heitä ole minnekään ghettoon sullottu, kuten ei Leena Krohniakaan. Mieleeni ei myöskään hetimiten juolahda ainuttakaan elävää suomalaiskirjailijaa, joka ilmoittaisi sitoutuneensa realismiin.
Muureja rakennellaan jossain aivan muualla kuin siellä, missä kirjoja kirjoitetaan. Esimerkiksi väittelykumppanini puheissa. Sen sijaan, että hän olisi pyrkinyt rikkomaan paheksumiaan rajoituksia lokerointeja ja genrejen vaatimuksia, pyrki hän mielipiteillään pönkittämään niitä.
Onkohan minulla liian paljon lokerointimielisiä tuttavia, vai miten minä aina päädyn tähän samaan aiheeseen?
Kommentit