Italo Calvinon romaani Näkymättömät kaupungit muistuttaa minua hivenen Queneaun Tyyliharjoituksista. Kumpikin kirja rakentuu ensisijaisesti toistolle ja varioinnille, ei niinkään juonellisuudelle.

Kun Queneaun ilmeisenä kohteena on lyhyt tapahtumaketju julkisessa liikennevälineessä, on Calvinon käsittelyssä kaupunki. Nämä kohteet ovat kuitenkin vain näennäisiä. Huomion keskipisteeksi kohoaa molemmilla – ei niinkään se, mitä tapahtuu kuin se – millaisilla eri tavoilla todellisuutta voidaan hahmottaa.

Calvinon romaanissa matkailija Marco Polo selostaa Kublai-kaanille näkemiään ja kuvittelemiaan kaupunkeja. Kaupungit voidaan, jos halutaan, nähdä erillisinä konkreettisina komplekseina, mutta mielenkiintoisemmiksi ne muuttuvat, jos ne nähdään rinnakkaisina kuvauksina samasta maailmasta. Ne ovatkin yksinkertaistettuja malleja, teorioita, elämäntapoja ja ajattelun koventioita, niin että erinäiset filosofiat ja oivallukset esitetään kaupungeiksi puettuina. Mallinnus ei ole pelkästään yksinkertaistavaa, vaan ajatukset on verhottu norsunluulla, suihkulähteillä ja palatseilla. Kirjan kaupungit ovat kuin metaforien metaforia, joten Näkymättömiä kaupunkeja voitaneen hyvällä syyllä kutsua patafyysiseksi kirjallisuudeksi.

Kaupunkikuvauksia kehystävät Marco Polon ja Kublai-kaanin keskustelut, joissa kaiken luotettavuus kyseenalaistetaan, myös kertojien – jopa kertojien olemassolo. Skeptis-relativistisen hullunmyllyn lopuksi esitetään kuitenkin haaste, jonka ainakin minä näen vakavasti otettavana: kaikesta tästä on valittava ja vaalittava.


Sari Viertiö: Väistämätön, pastellimaalaus

Jälkivaikutelmaksi jäi, että lukemastani – etenkin kehyskertomuksen merkityksestä – jäi paljon tajuamatta. Tämä kirja on luettava toistamiseen.