Piipahdimme Turussa, myös Turun taidemuseon Harro Koskinen –näyttelyssä. Harro Koskinenhan muuten kytkeytyy mukavasti eiliseen blogaukseeni siten, että hän oli mainitun Nummisen kanssa Suomen Talvisota 1939-1940 -ryhmässä tekemässä underground-kulttuuria silloin, kun sellaista oli vielä mahdollista tehdä.

767376.jpgKuuluisa Sikamessias-oikeudenkäynti sekä Suomen lipun häpäisystä nostettu syyte muistuttavat minua aiheesta, joka on viime aikoina mietityttänyt. Nimittäin ajan kulku ja henki ja muutos.

Synnyin vuonna 1970. Silloin oli vielä kovin mahdollista joutua oikeuteen erilaisten symbolien häpäisystä. Olisivatko vastaavat taideskandaalit enää mitenkään mahdollisia nykyisen läntisen kulttuurimme sisällä? Muhammed-pilakuvat? Niihin tarvittiin hermostumaan joku kulttuuripiirimme ulkopuolelta. Niin sanottu kissantappovideo? Siinä ei tainnut ollut samasta asiasta kysymys, luullakseni. Teemu Mäki teki pahaa tuntevalle subjektille, ei symbolille.

Niin, jotenkin tähän ajan kulkua käsittelevään hiljaiseen pohdiskeluuni on kytkeytynyt tämä tiettyjen subjektien fyysisen vahingoittamisen muutuminen eräänlaiseksi tabuksi. Mikä on kai sinänsä hyvä asia. Tuntuu kovin vaikealta kuvitella, että täällä meillä tapahtuisi enää jotakin samanlaista kuin vaikkapa Ruandassa tai Darfurissa. Mutta heti, kun pysähtyy miettimään, ei voi välttyä siltä tutulta ajatukselta, että ihmeellinen humanistinen sivistyksemme on pelkkä kevyt pintasilaus.

Minun elämäni on tähän mennessä ollut kovin lyhyt, näin niin kuin aikuisen ihmisen subjektiivisena mielipiteenä. Nuoruudestani ja lapsuudestani on kulunut... hetki. Synnyin ihan muutama vuosi sitten.

Ja silti syntymäni hetki on jo kovin paljon lähempänä toista maailmansotaa kuin tätä päivää. Hitler ja Stalin tekivät juttujansa niin vähän aikaa sitten, ettei kulttuurimme ole missään tapauksessa ehtinyt muuttua kovin syvällisesti sen jälkeen. Vai voisiko olla? Kuinka syvälle kaikki tämä muutos on voinut ennättää... muutamassa vuodessa?

* * *

P.S. Niin, se näyttely siellä Turussa kannattaa kyllä käydä bongaamassa, jos siellä päin elää tai liikkuu. Hyviä kuvia ja installaatioita.