Portissa Jäiset jumalat on saanut tilaa kokonaisen sivun. Arvostelun on kirjoittanut Liisa Rantalaiho. Kirjoitus on ylipäänsä myönteinen sävyllään, mutta vielä sitäkin enemmän minua ilahduttaa se, että tekstiä on osattu analysoida. Ja pitkälti kirjasta on luettu juuri sellaisia asioita, joita siihen kirjoitin. Rantalaihon kirjoitusta lukiessa tulee sellainen olo, että olemme kommunikoineet. Kyllä taas kelpaa olla!

Arvostelun viimeinen virke on tässä: Kokonaisuutena hyvin rakennettu, sympaattinen kirja, suosittelen – ja ilman ikärajoja.


Yhteen pieneen yksityiskohtaan haluan puuttua. Seuraava on tarkoitettu lähinnä niille, jotka ovat kirjan jo lukeneet ja kenties seuranneet näitä jupinoitani aiemminkin. Seuraa pieni ilonpilaaja, suomeksi: spoiler-varoitus. Mukana infodumppi.

338441.jpg

Rantalaiho kirjoittaa: Kirjan maailmasta on itse asiassa aika vaikea löytää sen paremmin perinteisiä fantasian kuin tieteiskirjallisuudenkaan aineksia. Sen verran jälkimmäisiä, että globaalia luddiittikapinaa reaalihistoriamme ei tunne.

Mutta ähäskutti! :-) Tzootzin kuvailema luddiittikapina oli kuin olikin reaalihistoriaa, ja hän kuvaa sen paikalliseksi: "Pian armeija marssi alueelle koneita suojelemaan. Seudulle siirrettiin tuhansia ja taas tuhansia sotilaita kivääreineen ja tykkeineen, ja lopulta kapinallisten sissitoiminta saatiin tukahdutettua. Ennen vastarinnan hiipumista käytiin monia verisiä taisteluita, ja monia niskurojia vangittiin ja teloitettiin. Koneiden rikkomisesta määrättiin kuolemanrangaistus." (s. 105 - 106)

Luddiittikapina oli tosiaan iso juttu, jotain ihan muuta kuin rähinöintiä tehtaan pihalla. "Tuhansia ja taas tuhansia" on Tzootzilta ehkä lievästi liioitteleva mutta kirjaimellisesti paikkansa pitävä ilmaus.

Kapinan kukistamiseen käytettiin 12 000 miehen suuruista asevoimaa, mukana myös tykistöä.