I
    Maisteri kopioi harjoitusta oppilailleen. Monistamoon saapui toinen opettaja ja sanoi: ”Maisteri, miksi sinä noin teet? Olet laittanut paperin väärin päin, ja kone suoltaa ulos pelkkiä tyhjiä arkkeja!”
    Maisteri vastasi: ”Kopioin papereita, jotta voisin jakaa ne oppilailleni.”

    II
    Zen-patriarkka keikkui tuolillaan luokan takanurkassa, ammuskeli mehupillillä pieniä paperipalloja muiden niskaan, kuunteli musiikkia korvalappustereoista, puhui puhelimeen, päästi välillä pelottavia karjahduksia ja tartutti levottomuutensa myös muihin. Oppitunnin jälkeen häntä puhuteltiin.
    Puhuttelija: ”Miten sinä pystyt tekemään noin paljon kaikkea yhtaikaa?”
    Patriarkka: ”Kasvatan minuuteni kaikkialle ympärilleni, ja kun se on kasvanut riittävän suureksi, olen yhtä maailman kanssa.”
    Puhuttelija: ”Saanko katsoa vihkoasi... Mutta sinähän et ole saanut mitään aikaiseksi!”
    Patriarkka: ”Ihan sama. Tehdä kaikkea on aivan samaa kuin tehdä ei-mitään.”

    III
    Oppilaat olivat valmistautuneet kokeeseen täydellisesti. He osasivat kaiken. He astelivat luokkahuoneeseen tyyninä ja pelottomina ja istuivat paikoilleen äänettömästi. He nostivat neulanterävät kynänsä pulpeteille sulavin puolihuolimattomin liikkein, jotka kuitenkin ilmensivät mitä äärimmäisintä keskittymistä.
    Vanha koulumestari paljasti koepinkkansa ja kohotti sen eteensä.
    Aika näytti pysähtyvän. Koulumestari katseli oppilaita. Oppilaat katselivat koulumestaria. Nousevan auringon ensimmäiset säteet saivat ilman väreilemään heikosti. Pian koulumestarin katse alkoi harhailla ja hänen kokeita pitelevä kätensä vapista.
    Äkkiä hän heittäytyi polvilleen, painoi otsansa lattiaan ja sanoi: ”Pyydän anteeksi, että koskaan epäilin osaamistanne! Toivon, että pääsemme numeroistanne yhteisymmärrykseen ilman koetta! Pyydän anteeksi!”



Julkaistu ensimmäisen kerran Lauttasaaren yhteiskoulun Loki-lehdessä 17/2003.