Ville-Juhani Sutinen kirjoitti oivallisen dialogin ja asiaankuuluvaa pohdintaa siitä, miten kirjailijan työhön toisinaan suhtaudutaan. Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että en juurikaan joudu kohtaamaan asiassa ulkopuolisia paineita. Sisäisiä kyllä.

Epäilykseni elämäntapani oikeutusta kohtaan noussevat pitkälti siitä, että sain lapsena ja nuorena läpiporvarillisen kasvatuksen, johon liittyi kaikenlaisia menestymis- ja pärjäämisodotuksia, paljon myös taloudellisia. Syyyllisyydentunnot kohoavat pintaan esimerkiksi aamuisin, kun vaimo lähtee ansiotöihin, tai kun ravintolassa laitan pöytään häneltä saamani lounassetelin. Ymmärrän, että panokseni perheemme rahataloudelle ovat mitättömiä. Toisaalta en koe olevani myöskään suuri taloudellinen rasite, joten järkevästi ajateltuna aihetta syyllisyyteen ei pitäisi olla.

Mutta kuka historiastaan irti pääsee?

Ja mikä on tämä historia? Mistä lopulta on peräisin se kulttuurissamme yllättävän hallitseva mutta ilmeisen virheellinen ajatus, että ollakseen arvokas yksilön pitäisi tienata hyvin rahaa?

Ehdotan, että jossain aikojen hämärissä uutteruus on ollut vahvahkosti kytköksissä sekä vaurastumiseen että yhteisölliseen hyötyyn. Enää näin ei ole, vaan uutteruus, vauraus ja hyödyllisyys ovat toisistaan irti leikattuja. Yhä useampi uuttera ja vauras ihminen on maailmalle ennemmin vahingollinen kuin hyödyllinen, ja yhä kaoottisemmaksi muuttuneessa yhteiskunnassa myös vauraus ja uutteruus ovat yhä heikommin toisiinsa kytkettyjä.

Mutta vanhat arvoasetelmat ovat elossa: rikkautta arvostetaan ja siksi sitä tavoitellaan – todellisesta elämänlaadusta piittaamatta. Rikas ihminen nähdään edelleen (uutterana ja siksi hyödyllisenä ja) arvokkaana yksilönä.

Enkä minä ole immuuni ympäröivälle maailmalle, en, vaikkei minuun suoraa painetta kohdistukaan. En ole immuuni edes niille arvojärjestelmille, jotka tunnistan virheellisiksi ja vahingollisiksi. En ole immuuni, ja siksi elän ristiriidassa.


Kaikille lohduttamaan syöksyville ja selkää taputtaville kommentaattoreille: Ei tässä mitään hätää. Kyllä minä pienten ristiriitojen kanssa toimeen tulen!