Viime aikoina olen innostunut lukemaan enemmän esseitä kuin fiktiota. Fiktio ei vain tällä hetkellä vedä puoleensa niin kuin ennen. Miksiköhän?

Lukemiseni on muuttunut koko ajan analyyttisemmäksi. Tarinaan heittäytyminen ei olekaan enää helppoa, kun koko ajan miettii lauseiden muotoilua, kerronnan rakennetta, sisällön intertekstuaalisia suhteita ja sen semmoisia.

Lisäksi lukemiseni on kommunikointia nimenomaan kirjailijan, ei pelkän tekstin kanssa. Yritän selvittää, itselleni, mitä kirjailija on prkinyt sanomaan ja miksi juuri valitsemallaan tavalla. Kyllä se on kivaa, ei siinä mitään. Esseistiikan parissa kontaktista vain tulee välittömämpi kuin fiktion parissa.

Esseen kirjoittaja sanoo yleensä melko suoraan. Esseen kertojan ja kirjoittajan samastaminen keskenään on usein kohtuullisen perusteltua. Hänen kanssaan voi väitellä. Häneltä oppii uutta – yleensä paljon enemmän kuin fiktion kirjoittajalta. Siksi juuri nyt viihdyn paremmin hänen kuin jonkun tarinankertojan kanssa.

Ei tämä välttämättä ole pysyvä tila. Ehkä jo lähiaikoina kaipaan lepoa ja pakoa, ja on taas fiktion aika.

Viime aikoina lukemistani täytyy näin ohi mennen suositella Arto Virtasen Kirjailijan kotia. Kirjoitukset käsittelevät kirjallisuutta, kirjailijan elämää, elokuvia, musiikkia, taidekeskustelua... Virtanen kirjoittaa mukavalla juohevalla tyylillä, usein varsin hauskasti, tekee aiheistaan mielenkiintoisia. Hän myös ottaa kantaa varsin reippaasti, jos on syytä, konflikteja väistelemättä. Good read, kuten anglofiili tähän sanoisi.

661804.jpg